Kesäkuun puolivälissä pakenin perhettäni Suomen eteläisimpään kaupunkiin.
Kotiäidille loma ei nimittäin ala kotinurkissa pyörien, niin ettei "tarvitse" mennä mihinkään.
Tarvitsee mennä.
Tarvitaan etäisyyttä niihin jotka ovat kaikkein rakkaimpia, etäisyyttä siihen hiivatin vahaliinaan jota pyyhin kolmetoista kertaa päivässä, ,etäisyyttä pyyhittäviin pyllyihin , Pikku Kakkkoseen ja Frozenin tunnusmusiikkiin.
Tarvitaan pastellisävyisessä yössä seisovia yksinäisiä uimakoppeja ja pysähtynyttä tunnelmaa ja yksinoloa.
Näillä saattaa kesä tulla ja päivä alkaa paistaa hausfraunkin risukasaan.
Olin vieraillut Hangossa kerran aikaisemmin, psykiatrisen osaston kesäretkellä, päiväseltään (hoiturin ominaisuudessa ).
Tuosta retkestä jäi mukavat muistot. Paikan omaleimainen atmosfääri ja historia kylpylä- ja merenkulkukaupunkina hipaisi allekirjoittanutta juuri sen verran että tiesin joskus palaavani.
Se joskus oli nyt koittanut. ja toteutin yksinäisen matkaajan kahden yön reissun Hankoon melko lyhyellä varoitusajalla.
Puolisoni lähes pakottamana, haluan lisätä.
Lähdin matkaan tiistaiaamuna, mukanani coffee to go, ihanaa
mojiton tuoksuista kosteusvoidetta (paras heräteostokseni pitkään aikaan), melkoinen matkakuume ja pieni syyllisyydentunteen poikanen jota rusikoin parhaani mukaan hengiltä.
Näin jo autoon noustessani itseni (photoshopattuna versiona) seisomassa rantakalliolla, ohueen, siniraitaiseen paitaan pukeutuneena , hiukset tuulessa hulmuten vailla vastuuta mistään, hankolaiseen mielenmaisemaan soluttautuneena.
Ajaessani läpi läntisen Uudenmaan autostereoista kajahteli smoke on the water ja pilvet värjääntyivät värjäytyi musteensinisiksi. Inkoon kohdalla taivas alkoi itkeä ja minäkin hiukan ajaessani sen risteyksen ohi josta käännytään hepovainaani synnyinkotiin.
Pysähdyin vessatauolle huoltoasemalle jonka kolkko tunnelma ja saniteettitilojen hygieniataso etsivät vertaistaan.
Oma tunnelmani oli silti huipussaan.
Matkan edetessä maisema alkoi muuttua minulle vieraaksi, luonto omanlaisekseen mäntykangasmetsineen. Tunne siitä että olen todentotta matkalla, kenties jopa lomalla, vahvistui.
Hankoon johtavalla tiellä autoilijat ajoivat jostakin minulle tuntemattomasta syystä roimaa alinopeutta eikä ohituskaistoista ollut tietoakaan.Kenties viipyilevän leppoisa hankomieli oli jo saanut kuskit taikapiirinsä.
Minua ei.
Köröttäessäni 85km:n tuntivauhtia satasen rajoitusalueella, hyvissä keliolosuhteissa suustani ehti purkautua pari perkelettä(kuten kunnon road tripillä kuuluukin) ennen kuin Hangon raja häämötti.
Saapuessani perille paikan pienuus ällistytti. Sää oli harmaa, kaduilla ei näkynyt ristinsielua muutamaa Lidlin pihassa muovikassejaan kantavaa alkuperaäisasukasta lukuunottamatta.
Tuulilasiiin ropsahteli taas pari pisaraa.
Mietin olivatko käsitykseni hurmaavasta, nostalgisesta kylpyläkaupungista oman mielikuvitukseni tuotetta.
Hangon high season ei selvästikään ollut vielä käynnistynyt ja olin onnistunut saamaan majoituksen
hotelli Villa Maijan piharakennuksesta, Villa Jannesta.
Kyseinen hotelli sijaitsee viehättävässä, vanhassa huvilassa, toisten samanlaisten ympäröimänä, loistavalla sijainnilla aivan Hangon kasinon, venesataman ja pienen ostoskaudun kupeessa.
Ajaessani pihaan tiesin etten pettyisi.
Ilmoitin vastaanotossa olevani paossa perhettäni, mikä sai minut vastaan ottaneen herrasmiehen hetkeksi hiukan hämmentyneen oloiseksi.
Tajusin millaisia mielikuvia tokaisuni saattoi herättää joten korjasin pikimmiten tilannetta tarkentamalla että hoidan täällä päätäni.
Tarkennettuani matkani syytä sainkin avaimet huoneeseeni pikavauhtia ja Hanko-elämykseni pääsi alkamaan!
Koska halusin harvinaista herkkua olevan minilomani olevan erittäin hyvä ellei täydellinen olin päätynyt venkslaamaaan huoneiden kanssa. Isompi, kahdelle hengelle tarkoitettu huone oli vapaana vain jälkimäiseksi yöksi joten vietin ensimmäisen yön pienessä yhden hengen huoneessa josta oli oma sisäänkäynti sisäpihalta, ja vaihdoin toiseksi yöksi suurreellisempaan.
Kumpikin huone osoittaui supersiistiksi, hyvällä maulla sisustetuksi ja ne haisivat käsittämättömän hyvältä.
Puhtaan pyykin ja merenrannan sekoitukselta.
Purin kassini, lötkähdin hetkeksi mukavalle vuoteelle, yritin sisäistää sen tosiasian että edessä oli kaksi vuorokautta täysin omaa aikaa ja lähdin sitten hortoilemaan ympäristöön vailla erityistä päämäärää.
Ihmisiä ei edelleenkään juuri näkynyt. Kadut olivat autiot, ja aurinko piiloutunut paksun pilviverhon taakse.
Mietin millaisiin mittasuhteisiin Hankolaisen teini-ikäisen angsti ja tylsistyminen mahtaa täällä talviaikana nousta.
Luultavasti ihmismielelle käsittämättömiin.
Tutkailin toinen toistaan upeampia, vanhoja huviloita.Osa niistä vaikutti olevan yksityiskoteja, osa taas pensionaatteja tai kesähuviloita.
Kävelin läpi aution puiston jonka keskellä oli upea lummelampi. Harmillista kyllä hanhet olivat ulostaneet rantalaiturin tahmean ruskeaksi eikä sontaläjien keskellä istuskelu varsinaisesti houkutellut.
Täydellisen pysähtynyt tunnelma, paikan kauneus ja hiljaisuus ja kanssakansalaisten puuttuminen näköpiiristä lähes kokonaan tuntuivat ihanalta. Ankeahko sääkään ei haitannut minua millään tavalla, ja seuraaviksi päiviksi oli luvattu aurinkoa.
Saapuessani Hangon kuuluisalle Casinolle ja sen rantaan aloin todenteolla lämmetä paikalle.
Casino oli suljettuna, terassibaari tyhjänä. Sadunvihreän suihkulähteen vesi solisi muuten hiljaisessa iltapäivässä.
Muutama teini hörhöili kauempana mutta muutoin koko ranta oli minun.
Istuskelin hiukan, toljotin merta ja kaukana seilaavaa purjevenettä ja ihastelin kuuluisia Hankolaisia uimakoppeja.
Niissä on jotain vastustamatonta, hilpeää ja haikeaa samanaikaisesti.Kuten koko kaupungissa.
Tunnelma on vahva sekoitus nostalgiaa, kaihoa ja haikeutta yhdistettynä iloon ja keveyteen.
Kaikki se mitä on joskus ollut, ja tuntui olevan voimakkaasti läsnä kaikkialla.
Mieleniintoista kyllä, vaikka henkilökohtaiset Hangon muistoni rajoittuivat yhteen päiväretkeen nostatti paikka minussa esiin menneiden kesien, lomien ja tunnelmien muistoja. Kuin olisi katsellut haalistuneita valokuvia jostain kaukaa omasta menneisyydestä.
Jatkoin matkaani kasinon rannasta
Rakkauden polulle, oman ihastuttavan itseni hurmaavassa seurassa. Aivan Casinon kulmalta lähtevä , reilun kilometrin pituinen luontopolku
tarjosi huikeita näkymiä merelle. Minulle tuntemattomia kukkia puski
esiin rantakallioiden koloista ja lokit leijuivat lähes paikallaan
tuulenpuuskien kannattelemina.
Täällä kylpylävieraat aikanaan käyskentelivät romattisissa tunnelmissa.Saatoin melkein nähdä 1900-luvun alkupuolen suuren, valkoisen rouvain harsohatun vilahtelevan kallion takaa ja haistaa merelle tuijottavan herrasmiehen piipputupakan tuoksun.
Aivan Casinon kulmalta lähtevä , reilun kilometrin pituinen luontopolku tarjosi huikeita näkymiä merelle. Minulle tuntemattomia kukkia puski esiin rantakallioiden koloista ja lokit leijuivat lähes paikallaan tuulenpuuskien kannattelemina.
Hengailtuani aikani havaitsin merkkejä orastavasta nälästä. Olin kaupunkiin saapuessani bongannut Lidlin ja päätin karauttaa sinne hakemaan iltaherkkuläjän hotellihuoneeseeni odottamaan ennen illalliselle siirtymistä.
Saatuani suklaani lähdin jalkapatikalla kohti lähellä sijaitsevaa
Itäsatamaa. Respan herra oli infonnut minua siellä sijaitsevista vanhoista makasiineista joissa nykyäään toimii useita ravintoloita.
Näin ensimmäsitä kertaaa retkeni aikana yli viisi ihmistä kerrallaan. Ajatus ravintolaillalisesta yksin tuntui hiukan oudolta, ja mietin olenko koskaan syönyt ravintolassa yksin (lounas-, hampurilais-, jne. paikat poislukien) ja päädyin siihen etten ole.
Rantaa pitkin kulki lisäkseni muutamia pariskuntia ravintoloiden ruokalistoja katsellen.Paikat näyttivät houkuttelevilta mutta päädyin riittävän turvalliseen Classic Pizzaan ( Suomen ensimmäinen muuten!) En halunnut päätyä liian romanttiseen tunnelmatupaan pehmeän musiikin ja pariskuntien keskelle.
Söin erittäin hyvän tonnikalapizzan, ja syödessäni mietin miksi en olisi yhtä hyvin voinut mennä mihin vain rannan ravintoloista.Päädyin pohdinnassani siihen että muiden ihmisten mahdollinen sääli ( todellinen tai kuviteltu) yksinäistä illastajaa kohtaan esti minua.
Naurettavaa, ja mahdollisesti aika inhimillistä.
Vaikka olin yksin nimenomaan vapaasta tahdostani ja nautin siitä muut eivät sitä tietäisi!
Tajuttuani tämän minusta alkoi tuntua siltä että tarjoilija oli minulle aivan erityisen ystävällinen, naisparalle!
Mietin niitä jotka ovat yksin (tai yksinäisiä) vastoin tahtoaan, ja aloin tulla surulliseksi ja ikävöidä perhettäni.
Ryhdistäydyin, pyysin loput jättipizzasta mukaani ja suuntasin majapaikkaani suklaan kimppuun.
Herätessäni aamulla kellon hälytykseen verrattain hyvien yöunien jälkeen olin ärsyyntynyt siitä että aamiaista olisi tarjolla vain klo 10 asti.
Ahne ja ruoalle perso ihminen ei voi nukkua ohi hotelliaamiaisen vaikka lepokin on nykyisin harvinaista herkkua.
Aurinko paistoi, aamupala oli hyvä ja kärttyisyyteni katosi merituulen mukana. Edessä oli päivä silkkaa Hankoa!
Aurinko muutti paikan tunnelmaa ja maisemia radikaalisti. Olin ulkomailla Suomessa! Luonnon todellinen kauneus ja omalaatuisuus saivat minut päivän aikana onnelliseksi ja ällistyneeksi.
Olin päättänyt korskeasti ja uhomielellä suunnata ensi töikseni paljon kehutulle 6 kilometriä pitkälle Tulliniemen luontopolulle joka on hiukan keskustan ulkopuolella.
Autoon noustessani onnistuin istumaan kassini päälle oudon rutinan säestyksellä. Tutkiessani tilannetta kassista löytyivät aurinkolasit joiden toinen sanka oli nyt noin kolme senttiä pitkä.
Onneksi toisetkin pilotit olivat etsiytyneet mukaan ja saatoin jatkaa lomaiuani incognito.
Päästyäni paikan päälle onnistuin, jälkikäteen ajatellen hämmästyttävästi, lähtemään väärään suuntaan ja tein alkulämmittelyiksi turhan parin kilometrin lenkin.
Kun pääsin takaisin luontopolun lähtöpaikalle oli kello jo sen verran ja laiskuus ottamassa niskalenkin reippailu-uhosta että päätin luopua hankkeestani suosiolla.
Kävelin pätkän luontopolun alkua ja nautin maisemista.
Jonkun, kenties hylkeen, matka oli päättynyt tuolle ihanalle rannalle ja jäljelle oli jäänyt särkynyt kallo ja pala selkärankaa.
Päätin siirtyä viereiselle Tulliniemen uimarannalle nautiskelemaan mansikoita, uusinta Talo ja Koti- lehteä sekä omia ajatuksiani.
Osan niistä kirjoitan perhosvihkooni sillä muuten en muista mitä pitäisi muistaa. Usein kirjoitan siihen myös to do-listoja, puutarhasuunnitelmia (jotka tuskin toteutuvat) ja epämääräisiä, puheluiden aikana ylöskirjoitettavia tapaamisaikoja tai osoitteita.
Muunmuassa.
Matkalla havaitsin kadottaneeni kakkospilottini huseeratessani rannalla kameran kanssa.
Kaksien aurinkolasien eliminointi tunnin sisällä on minusta melko merkittävä saavutus.
En vaivautunut tutkimaan rannan opaskylttiä kovin tarkasti.Ketään ei näkynyt missään upeasta kelistä huolimatta ( kunnes turhaa ääntä pitävä, vaatetettu saksalaisperhe jonka laiskaa, lastenhoitoa
selkeästi vieroksuvaa isää paheksuin hiljaa mutta syvästi saapui
paikalle) joten oli yhdentekevää olinko naturistirannalla vai en. Vapautuneesta tunnelmastani huolimatta aioin pitää hynttyyt niskassa.
Hiekka oli ihanaa, mansikat olivat ihania, meri oli ihana.
Oloni oli ihana.
Vaikka mietinkin kuinka mukavaa tuolla rannalla olisi istua yhdessä ukkoni kanssa( No niin, unohdit sitten ottaa ne mansikat!? Missä pikku-ukon tuttipullo on? Jäikö se autoon vai hotelliin!?), tai kuinka lapset nauttisivat vedestä (Kylmäääää! Kato, sukellan! Kamala nälkä! Mulla on kakka-hätä! Älä mene noin syvälle! Kyllä pidät äitiä kädestä kiinni vedessä!) ja rantakallioilla kiipeilystä ( Varokaa! Älä mene liian lähelle reunaa! Ei saa pelleillä liukkaalla kalliolla! Älkää tapelko! )
Ihanaa! Ehkä seuraavan kerran tulisimme kaikki!
Lounaalle suuntasin Neljän Tuulen Tuvalle. Ravintolaan jonka itse Mannerheimkin on aikanaan omistanut. Marski kuulemma osti paikan itselleen suivaannuttuaan omalle huvilalleen ilta-aikaan kantaututuvasta älämölöstä ja ilonpidosta.
Ajomatkan varrella näkyi lisää upeita asumuksia, uusia ja vanhoja ja erikoisen hieno mäntymetsä jonka kohdalle oli pakko pysähtyä. Se tuoksui kaarnalta ja kanervilta.
Itse kahvila-ravintolana toimiva tupa sijaitsee huippukauniilla paikalla meren äärellä, rannan tuntumassa majailee joutsenperhe.
Söin lohta jonka hinta-laatusuhde jättää pienen toivomisen varan, näkymä terassilta kompensoi kuitenkin kiitettävästi.
Tänne kannatti tulla.Ehdottomasti.
Lounaan jälkeen päätin ehtiä sekä bongaamalleni kirpputorille että vesitorniin joka toimittaa myös näköalatornin virkaa.
Kirppis-Ankka sijaitsee Hangon pääväylän, Esplanadin, varressa vanhassa teollisuusrakennuksessa. Kyseessä oli itsepalvelukirppis ( siis asiakkaat vuokraavat pöydän) joka oli aika mukavan kokoinen. Lähes kaikki pöydät olivat käytössä ja tein pieniä löytöjäkin.
Osa hinnoista oli lähinnä naurettavia, ja harmittelin pitkään ihanaa vanhaa tarjotinta joka oli minusta ylihinnoiteltu.Onnekseni löysin toisen sopuhintaisemman vaikkakin vähemmän hienon wanhojen tarjottimien himoani tyydyttämään.
Myös lapsille löysin kelpo vaatteita kohtuulliseen hintaan.
Jos siis kuulut kirppishaiden kastiin ja liikut Hangossa suosittelen visiittiä Kirppis-Ankkaan.
Ja huom! Paikassa käy vain käteinen. Jouduin ajamaan S-marketille hakemaan kahisevaa saadakseni aarteni lunastettua.
Koska kirppiskäyntini venyi pankkiautomaattikäynteineen odotettua pidemmäksi jouduin kiitämään tuli hanurissa ehtiäkseni klo 16 sulkeutuvaan torniin.
Kun kurvasin pois kirpputorin pihasta kello oli 15.42.
Astuin ulos hissistä tornin ylätasanteella klo.15.52 ja ehdin kuin ehdinkin ihastella Hangon yläilmoista käsin ( pikavisiittiäkin varten raaskin maksaa lipun, hinta 2 euroa) sekä ostaa kotiinviemisiksi tuubin Hangon sinappia ( ei mikään sinappien aatelinen, kävi sittemmin juhannnusgrillauksen yhteydessä ilmi).
Sää oli loistava näköalan ihailuunja lintuperspektiivi antoi hyvän kokonaiskuvan Hangosta ja sitä ympäröivästä merestä, tuuletti kirpputorista tukkoista päätäni ja sai oloni williksi ja Wapaaksi.
Kiiruhtamiseni kannatti, lämmin suositus tornivisiitille!
Aivan tornin vieressä sijaitsee pätkä kävelykatua jonne suuntasin seuraavaksi. Vuorikatu ilmeisesti on myös turistille se "ostoskatu" , Itäsataman kesäkojujen lisäksi.
Liikkeitä on ehkä 10-15, ja itse innostuin eniten pienestä lifestyle- putiikista jolla on myös nettikauppa.
Tiian Veranta tarjoaa mm. vaatteita, koruja ja pieniä sisustusjuttuja.
Ostin mm. tyynypäällisen, aurinkolasit hajonneiden ja kadonneiden tilalle sekä paidan johon sokeasti ihastuin. Kuvittelin hinnan paljon alhaisemmaksi koska olin ajanut ruohonleikkurilla hyvät silmälasini säpäleiksi ja nenälläni keikkuivat epäsopivat okulaarit.Tajusin asian vasta hotellilla ryhdyttyäni miettimään laskunn loppusummaa.
Palautus oli poissuljettu vaihtoehto sillä paita oli ollut jo päälläni pari tuntia ja ottanut kevyttä hikeä kainaloon ja osumaa jäätelöstä rinnuksen kohdalle.
Koska olin jo lomamoodissa tuumasin jotta C´est la vie, olipa kallis riepu ja ja ryhdyin nauttimaan välipalapatonkiani vaakatasossa uudessa, suuremmassa ja superraikkaassa hotellihuoneessani.
Suunnitelmani illaksi oli mennä katsomaan ja kuvaamaan n. klo 23 tapahtuvaa auringonlaskua paikkaan nimeltä Varsiniemi. Siellä tulipallon poistuminen olisi nettipuheiden mukaan komeimmillaan.
Ajelin läpi nukkuvien omakotitaloalueiden ( yhdessäkään kodissa ei näkynyt valoja!) ja saapuessani Varisniemelle havaitsin saavani olla sielläkin ylhäisessä yksinäisyydessäni.
Kävelin polkua pitkin ylös kallioille, vieressä oli sodanaikaisia rakennelmia ja näkymät merelle huikean dramaattiset.
Auringonlasku oli upea. Ehkä hienoin kotimaassa näkemäni.
Juttelin sitä seuratessani puhelun mieheni kanssa, ja vaikka yksinolo oli luksusta olisi mielelläni jakanut hetket Varisvuorella hänen kanssaan.
Kotona kaikki oli sujunut hyvin ja tieto siitä lämmitti illan viileydessä .
Auringon pudottua mereen paikka alkoi minusta tuntua yht´äkkiä hiukan kolkolta, ja siellä yksin oleminen epämielyttävältä.
Kiiruhdin autolleni ja päätin vielä käydä katsastamassa miltä majapaikkani lähellä sijaitseva Plagenin uimaranta ja Casinon ranta näyttävät auringonlaskun jälkeen.
Siellä yö oli niin pehmeä että sen melkein tunsi iholla. Maisema oli värjäytynyt pastellisävyillä ja tunnelmassa oli määritelemätöntä salaperäisyyttä .
Auki olevan kesäbaarin pihalla oli näkyi varjoina pari ihmistä ja satunnainen taksi ajoi rantatietä pitkin.
Kaunis Casino seisoi hiljaa ja suihkulähde jatkoi solinaansa.
Tajusin etten ollut juurikaan levännyt vastoin alkuperäistä suunnitelmaani vaan Hanko ihmeineen oli pitänyt minut liikkeessä.
Suurimmaksi osaksi rauhallisessa liikkeessä tosin, ja tunsin muutaman tiukan solmun avautuneen aivojeni sameissa syövereissä.
Katsellessani vaaleanpunaista yötä kaikki asiat tuntuivat oikeastaan aika selkeiltä ja soljuvilta, riittävän etäisiltä tarkasteltaviksi.
Suuntasin keskiyöllä Villa Maijaan, kävin suihkussa, söin hiukan suklaata ja mansikoita ja ikävöin vähän perhettäni ennen onnellista nukahtamista.
Aamulla matkailevaa maalaismuijaa odottaisivat vielä uudet seikkailut Bengtskärin majakalla.
Ja niistä saatte lukea lisää lähitulevaisuudessa kun Pako Suomen eteläisimpään kaupunkiin osa 2 ilmestyy.
Nyt nauttikaa ihmiset viikonlopustanne, menkää vaikka Hankoon!
