perjantai 1. heinäkuuta 2016

Heja Sverige! ( karvalakkikansan fiinimpi risteilyreissu)

Hälsiningar från Stockholm. Palasimme äsken koko perheen voimin suoritetulta risteilymatkalta, ja täytyy sanoa että reissu  oli onnistunut. Muutama asia poikkesi totutusta ja kevensi perhematkailua aikuisvinkkelistä katsoen huomattavasti.


Olemme käyneet risteilyillä kerran, pari vuodessa. Muu maailmanmatkailu on ollutkin hyllytettynä siitä asti kun esikoinen syntyi.Paitsi taloudellisista syistä myös siksi etten kuulu niihin naisiin joiden mielestä reppumatka Aasiaan pikkulasten kanssa olisi upea elämys.Kyllä, tiedän, asennekysymys jne. Allekirjoittaneen asenne on se että en jumalaare jaksa!

Tässä elämänvaiheessa elämyksellisempää on ollut varata hotellihuone ja viettää siellä vuorokausi.YKSIN.

Mutta takasin Itämerelle!
Olemme ottaneet tavaksi ostaa risteilyn/ risteilylahjakortin tori.fi:n tai huuto.net:in kautta. Ihmiset myyvät siellä käyttämättä jääviä matkojaan ja hinta on todella huomattavan paljon edullisempi. Niin nytkin.







Päätimme kesäloman kunniaksi pistää elämän risaiseksi matkata kerrankin herraskaisessa hytissä.

Luotimme siihen että siivooja-armeija on tehnyt selvää jälkeä Silja Symphonyllä riehuneesta noroviruksesta ja ostimme matkan Symphonyn Commodore-luokan hytissä (ainakaan vielä ei keneltäkään lennä mitään ulos ylä-tai alapäästä).
Sopiva matka löytyi tori.fi:n kautta, puolella hinnalla normaalista.

Hytti sijaitsi 11. kerroksessa, tilaa oli 25m. Hytissä oli parisänky, vuodesohva ja tila oli jaettavissa verhoilla. Kylpyammeellinen kylpyhuone/WC oli postimerkkiä suurempi ja hytin isosta ikkunasta hieno merinäköala.Ikkunalaudalla oli mukava istua katsomassa ulos.



Baarikaapista löytyi hintaan kuuluvia virvokkeita.Olutta, limsaa, vettä, kuohuviinia. Oli ilahduttava yllätys että baarin sisältö käytiin täydentämässä Tukholmapäivän aikana.

Nelihenkisen perheen touhotus ja säätö Commodorehytissä sujui huomattavan paljon jouhevammin kuin peruskokoisessa. Luksusta!

Commodoren hintaan kuului myös loungen ja commodoreluokan oman saunan vapaa käyttö. Lounge sijaitsi onneksemme aivan hyttimme vieressä. Siellä oli aamusta iltaan tarjolla kahvia, teetä, mehua, hedelmiä, makeaa ja suolaista naposteltavaa. Lehtiä löytyi luettavaksi, ja sijainti aivan keulassa tarjosi hienot näköalat.




Mitään välipaloja tai kahveja ei tarvinnut siis erikseen ostella.Kun palasimme laivaan väsyneinä mutta onnellisina ja hiukan nälkäisinä oli vapauttavaa lompsia suoraan tankkaamaan.
Luksusta jälleen!

Hieman hiertämään jäi se etten ehtinyt istua alas loungen nojatuoliin herkkuvadin, kahvin ja uusimman 7 päivää-lehden kanssa. Kun minulla olisi ollut mahdollisuus toteuttaa ko. fantasiani oli Seiska tukevasti jämeränoloisen pohjalaisrouvan hyppysissä.

Että terveiset vain sinne Pohjanmaan suuntaan, kyllä ne Räikkösen intiimit ökyhäät muitakin kiinnostaisivat.

Commodoren hintaan kuuluivat myös erikoisaamiaiset Bon Vivant- ravintolassa. Laatu ja määrä erinomainen.Lisäksi ihana rauha verrattuna buffet-ravintolan meriaamiaiseen.



Lapsille laivan kohokohtia olivat tietysti leikkihuonevierailut ja suuren diivan, Harri Hylkeen, esiintymiset.
Kyseinen laivamaskotti on jostain selittämättömästä syystä tehnyt suuren vaikutuksen varsinkin 3-vuotiaaseen, ja hylkeenretaleesta keskustellaan kotioloissakin päivittäin.

Edellisen reissun jälkeen tuolloin juuri 2 vuotta täyttänyt tytär tosin väitti Harrin lyöneen häntä. (Tosin samana kesänä Puuhamaan Nalle kuulemma "töni ja näytti kieltä" )

Herra Hylje saapuu esiintymisiinsä kuin suuren maailman tähti, ja melko nihkeästi fanejaan tervehtimään. Laivan käytävillä rahvaan joukossa häntä ei näy.




Suuren katastrofin ainekset olivat ilmassa kun iso H poistui esiintymisensä jälkeen turvanaisen saattamana takavasemmalle. Tyttö totesi huuli väpättäen ettei "Harri huomannut minua enkä saanut halata".

Siinä vaiheessa äidin oli tehtävä mitä äidin oli tehtävä. Nappasin tytön syliini ja lyllersin hykeen perään niin lujaa kuin ruuhkaisella laivan käytävällä tyttö sylissäni pääsin. Takaa-ajon päätteeksi kiilasimme U-käännöksellä Harrin eteen ja tungin lapsen kohti idoliaan.



Harrinkin oli pakko pysähtyä, silitellä lapsukaista ja antaa se halaus. Vilkuttikin  mennessään.
Ei luultavasti uskaltanut muutakaan , pidin tiukan ja vaativan katsekontaktin yllä koko kohtaamisen ajan.
Kannatti, kertoi lapsen haltioitunut ilme. Moneen otteeseen on muisteltu miten " onneksi saatiin Harri kiinni".

Harrin onneksi, voin lisätä.




On myönnettävä että Harrin iltashowssaan vetäisemä ,Hevisaurus-biisi "Harri Hylje" itkevine merenneitoineen oli niin viihdyttävä että nauroin vedet silmissä (tosin saatoin olla ainoa).

Tukholmassa päätimme suunnata Junibackeniin, ensimmäistä kertaa. Sisätiloihin rakennettu satumaailma sijaitsee Djurgårdenissa. Siljan bussilla pääsimme ihan kulmille.

Kaikki kuulemani kehut paikasta osoittautuivat paikkansa pitäviksi. Hyvin tehty, viehättävä paikka, ei liian suuri vaan juuri sopivan kokoinen.

Sekä 7-vuotias että 3-vuotias viihtyivät erinomaisesti.





Satujuna joka kulkee läpi Astrid Lindgrenin tarinoista koostuvan radan oli kohokohta.Ihastutti aikuistakin, mutta voi olla hiukan pelottava pienille lapsille  tulipaloineen ja lohikäärmeineen.

Lisäksi hauskuutta riitti Pepin talossa, muumien maailmassa liukumäkineen ja satutorilla. Ravintolan ruokalista oli positiivinen yllätys: ei ranskalaisia tai hampurilaisia vaan esim. kalakeittoa ja lihapullia muusilla.











Junibackenissa vierähti muutama tunti.Jatkoimme sieltä kätevästi lautalla Vanhan kaupungin kupeeseen.
Tyttö simahti päiväunille rattaisiin, ja sillä aikaa mies ja poika vetäisivät välipalaa Ben& Jerryllä. Allekirjoittanut suuntasi pikaisille täsmäostoksille kahteen paikkaan: Lagerhausiin  joka myy kodin sälää edukkaasti ja ihanaan pikkuliikkeeseen Blå Gunganiin .
Vanhan kaupungin läpi kävelemisestä saa aina hyvän fiiliksen.



Lagerhausista halusin ostaa käsisaippuat, suihkugeelit ja tiskiaineet. Isot, tyylikkäät ja hyväntuoksuiset pönikät saa hintaan 99kr/ 2kpl. Jotain muutakin pientä tarttui mukaan, yllätysyllätys!

Blå Gunganissa on tarjolla kohtuuhintaisia, ihania koristeesineitä, astioita, koruja, muunmuassa. Olen saanut molemmilla kerroilla siellä käydessäni hyvin ystävällistä palvelua, suomeksi.

Gunganilla on nyt myös nettikauppa, löytyy linkin alta.
Mukaani lähti mm. pari pientä koristelintua, rautainen heinäsirkka ja vetonuppeja lipastoon.Tarpellista tavaraa, vaikka olen jotenkin onnistunut elämään ilman rautasirkkaa.




Itselleni herkuttelun lisäksi  parasta antia olivat huikean kauniit merimaisemat, sisältäen yhden upeimmista auringonlaskuista ikinä.
Itämeri on kaunotar.









Päätimme että tulemme Tukholmaan seuraavan kerran pariksi päiväksi. Näkemistä ja tekemistä riittäisi ihan keskustan tuntumassa paljon. Grönä Lund, Skansen, Valokuvataiteen museo ja Vasa-laiva ovat ainakin listalla.
Ja Lagerhaus.

De va kukku de. Not.


















2 kommenttia :

  1. Junibackenissa tuli käyty useamman kerran, silloin kun meidän pojat oli pieniä, eikä vähiten sen vuoksi, että äippä halusi päästä satujunaan :) Skansenille teidän kannattaa ehdottomasti mennä, siellä on niin paljon kaikkea kivaa koko perheelle, että helposti saa koko päivän kulumaan. Ha haa, että oikein jahtasitte hyljettä :D Meidän esikoinen päinvastoin juoksi aina karkuun kaikkia omituisia otuksia, joten esim. Muumimaailma ei tullut kuulonkaan :)

    VastaaPoista
  2. Satujuna oli mahtava! Ja niin oli takaa-ajokin! Hah,hylje joutui pussitetuksi ja nöyrtymään! Meillä esikoinen sai pienimuotoisen trauman Muumimaailmassa kun Haisuli varasti lippiksen tuolloin 3-vuotiaan päästä.Pääsyt kyllä jo yli asiasta mutta pitkään muisteli tuhmaa haisulia :D
    Skansen kyllä ehdottomasti ohjelmassa seuraavalla reissulla.

    VastaaPoista