Vai oliko se unta

Menin taas eilisiltana metsään. Katselemaan, kuuntelemaan, haistelemaan. Hoitamaan pääkoppaani, laskemaan verenpainettani, nauttimaan.

 Pakoon rakasta perhettäni, murumerta keittiön pöydän alla, pyykkivyöryä, likaista lavuaaria.

Yksin, ehdottomasti.

Hetken hengailtuani ja hengiteltyäni havaitsin etten ole yksin.

Väkeä näytti saapuneen ainakin Keski-Maan suunnalta, mahdollisesti myös Haminasta.

Haminalainen hiukan ärähteli mutta mesikämmen asettui kun kerroin liikkuvani rauhan asialla. Mahduimme samaan metsikköön.

Melko hyvä tuuri että sattui kamera mukaan. Muuten olisin saattanut kysyä itseltäni että oliko se unta?  Tai hoitaako metsä tosiaan pääkoppaani vai onko vaikutus päinvastainen?

 

 Tämmöistä täällä.

 Menkää tekin metsään! Saatatte yllättyä.