sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Yövieras

Eilen oli Suuri Päivä. Esikoinen sai ensimmäistä kertaa oman yövieraan, isolla innolla odotetun. Yökyläilemään saapui paras ystävä vanhalta kotipihalta, entisiltä hoodeilta.

Ystävykset muodostivat tiiviin parivaljakon oikeastaan heti tavattuaan neljävuotiaina kun H:n perhe muutti naapuriimme.Jokin sanoi selvästi ja kuuluvasti klik ja homma oli sillä selvä.




Rakennettiin maailmoja hiekkalaatikkoon ja majoja piharakennuksen taakse, kaahailtiin pyörillä,  pelattiin kymmeniä tunteja Unoa. Puhuttiin pierujuttuja ja keksittiin älyvapaita vitsejä.

Joskus riideltiin. Ristiriitaan ajauduttiin ajoittain kun pihalla oli useampia tyttöjä eikä esikoinen halunnut mukaan prinsessaleikkeihin. Edes prinssiksi. Prinssikriisit ohittuivat kuitenkin yleensä nopeasti.

Ehkä kaikkein vaikein asia muutossa olikin entisen, rakkaan naapuruston jättäminen ja huoli esikon sosiaalisesta elämästä.
Tuleeko lapsesta pirtin perälle erakoitunut, sosiaalisesi kyvytön ja yksinäinen peräkammarin poika jos ostamme unelmiemme talon?
Yksinäinen ja katkera, vanhemmat ikuisessa syyllisyydentunnossa.

Myönnettäköön että että allekirjoittaneessa asuu ajoittain pieni neuroottinen draamakuningatar.  Tällä hetkellä skenaario ei vaikuta erityisen todennäköiseltä.




Onneksi välimatka autolla on kuitenkin lyhyt ja kaveruus on säilynyt. Livenä ja välillä skypettäenkin.

Maalaismaisemissa asuessa lasten kaverisuhteiden ylläpitäminen vaatii myös vanhempien panostusta.Yhteydenottoja kavereiden vanhempiin, aikataulujen sovittelua, kuskaamista sinne,tänne ja takaisin.

Omalle pihalle astuessa siellä odottavat kenties pari peuraa ja puskahirvi.Kiehtovia katsella, mutta jäävät harvemmin leikkiseuraksi seisenvuotiaalle.

Vaikka uusia kavereita on löytynyt kannattaa minusta myös vanhoja kaverissuhteita mahdollisuuksien mukaan vaalia, lapsenkin kohdalla. Jotkut niistä saattavat olla hyvinkin merkityksellisiä ja kantaa kauas.

Kun kaverukset tapaavat kaikki jatkuu siitä mihin jäätiin, ilman mutkia.




Eilen tramppailtiin, rakennettiin majaa ja pidettiin leffailta herkkuineen. Ja tietysti kikatettiin, käkätettiin ja kuiskittiin kun valot sammuivat.
Parivaljakko sammui kuitekin ihmeen nopeasti ilman meglomaanisia iltahepuleita tai hillumista.







Aamulla klo 7 kaverukset olivat jälleen täydessä toimintavalmiudessa.Aamupalaa otettiin itsenäisesti ja trampoliinikarkelot olivat vauhdissa klo.7.20.



Kotiiinlähdön hetkellä todettiin että tämä otetaan uusiksi. Yövieraan mielestä huominen olisi ollut hyvä ajankohta uuteen yökyläilyyn.
Ehkä hiukan tuonnempana kuitenkin.

Elämä 7-vuotiaana on aika mukavaa, myös omissa liitukaudelta peräisin olevissa muistikuvissani.
Mutta elämä 7-vuotiaan äitinä se vasta hienoa onkin.



 









Ei kommentteja :

Lähetä kommentti