Äiti, poika ja lentokone

Siitä sovittiin kun poika oli 4-vuotias.Juuri tullut isoveljeksi. Halusi maailmaan, katsomaan ihmeitä.
Muumioita mieluiten.

Lentämään ulkomaille asti lentokoneella, äiti, kulkeeko lentokone kovempaa kuin meidän auto?

Kun olisi kouluun menossa, 7-vuotias, lähtisivät äiti ja poika. Kaksin, lentokoneella. Ehkä Lontooseen.
Siellä on  komeat muumiot, äiti on nähnyt, äiti näyttää pojalle valokuvasta.

Aika hyppää, lentää, nyt poika on seisemän..

Maailma on levoton, arvaamaton.
Enemmän kuin kolme vuotta sitten, tuntuu äidistä.

Äiti on hiukan neuroottinen, kaakattava kanaemo.
Vähintään yhtä paljon kuin kolme vuotta sitten, tuntuu luultavasti kaikista.

Ei halua ihmeelliseen Lontoon kaupunkiin jota rakastaa suuresti.
Ei pojan kanssa. Ettei vain sattuisi mitään.

Mutta LEGOLAND! Sinne! Sinne!
Kesän lopulla.
Muovipalojen taikamaassa ei voi pahaa tapahtua, eikä mitään mätää tanskanmaalla.
Poika on rakastanut legoja neljä vuotta (jos duplot lasketaan niin kuusi)
Äiti ei rakasta legoja mutta rakastaa poikaa.

 Kaksi päivää matkaan.
Äidin selkään koskee. Sitten koskee enemmän. Yöllä äiti karjuu heinäseipäänä sängyllä,lihakset krampissa. ei pysty liikkumaan suuntaan tai toiseen.


Ei pysty istumaan.
Ei pysty seisomaan
Ei pysty matkustamaan.

Äiti vollottaa. Voi poika-parkaa kun on tällainen raato äitinä!
Poika ei vollota.
Halaa  äitiä, toteaa että ensi kesänä äiti varmaan me viimeistään sinne päästään!

Äiti on ällistynyt, ylpeä, onnellinen.
Minun poikani.
Raato-äidin poikana oppii pettymyksen sietoa, se on lahjoista kauneimpia.
Pojasta on polvi parantunut!

Viimeisenä lomaperjantaina hyppäävät äiti ja poika autoon ja ajavat korskeasti Vantaalle.
Eväänä croissantit ja Suffelit ja Nalle Puh- pullossa vettä.
Omat kamerat kummallakin.

Kiipeävät kalliolle.
Aurinko paistaa.
Kauniit pilvet.

Tähystetään.

Nyt tulee, tuolla, taivaan rannassa!
Kamera valmiiksi.

Lähestyy, jylisee, halkoo ilmaa äidin ja pojan päiden yllä.
Kaunis kone, täynnä ihmeellistä voimaa ja ihmisiä.

Tel Avivista, Vaasasta, Istanbulista.
Sinäkin vielä pääset poika. Maailma kyllä vähän odottaa!

Poika on onnellinen, ja äiti.
Hienoja kuvia.

Nälkä käskee kotiin.
Tullaan taas, ja otetaan ensi kerralla suuret eväät.

Ja arvoisat lukijat,vielä kriittisen tärkeä tiedote:
 Facebook-tykkäysnappi joka on ollut käytettävissä aina postauksen perässä sanoi sopimuksemme irti ja kieltäytyi rekisteröimästä osaa tykkäyksistä.
Sehän ei sovi, joten nyt tekstin lopussa  Tykkäsin!-ruutu jota voi klikata jos tykkää.
Minua ei  haittaa vaikka klikkaisit vaikka et tykkäisi.
 Mobiiliversiossa Fb-nappi on käytössä yhä, saattaa toimia tai olla toimimatta.

Muija kiittää!