sunnuntai 28. elokuuta 2016

Omenapiirakka for dummies

Sunnuntaita, ihmiset, minulla on iloisia uutisia!

Muijan piirakkakoulu pölkkypääpaakareille jatkuu!

Tänään vuorossa on ajankohtainen, laiskan leipurin maittava omenapiirakka jota vääntäessä on vaikea (mutta luultavasti ei mahdotonta) mokata.

Totean tämän  usean valmistuskerran tuomalla möreällä kokemuksen rintaäänellä.

Omenoita piisaa ja pyöräytin piirakan viimeksi eilen. Jössös että olikin hyvää!




Erityisen sydäntälämmittävää oli käydä poimimassa omenat omasta puusta reikäiseen yöpaitaan ja kumisaappaisiin sonnustautuneena.

Veljeni tuli tyttärensä kanssa kyläilemään ja kolmen aikuisen ja kolmen lapsen kokoonpano teki leipomuksesta selvää vartissa.
Olemme ahnasta sukua, mutta isommalle porukalle leipoessa kannattanee tehdä kaksinkertainen annos ja paistaa uunipellillinen.



Nytpä jorinat seis ja asiaan!

TARVITSET:

75 G MARGARIINIA
1 DL SOKERIA
1DL KUOHUKERMAA
1 KANANMUNA
2,5 DL VEHNÄJAUHOJA
1,5 TL LEIVINJAUHETTA
2 RKL ROUHITTUJA MANTELEITA
3-4 OMENAA (koosta riippuen)

ja päällekaadettava seos:

1 KANANMUNA
1DL KERMAA
0,5 DL SOKERIA
1 TL VANILJASOKERIA

UUNIN LÄMPÖTILA 200 C

Itse lisään päällysteeseen tai piirakan päälle ripotellen myös kanelia. Antaa pikantin säväyksen!








Sulata margariini ja anna jäähtyä. Sekoita siihen sokeri, kerma, muna ja vehnäjauho-leivinjauheseos.
Levitä taikina piirakkavuokaan (älä hämmenny taikinan löysyydestä, levittämisen joutuu tekemään lastalla, lusikalla tms, ei käsin)

Laita taikinan päälle omenalohkot (ei tarvitse kuoria) ja ripottele mantelirouhe omenoille.
(HUOMIO hätähousut! Päälle tulevaa seosta ei kaadeta piirakalle vielä! )
Paista 15 minuuttia.

Uunistasi alkaa leijua jumalainen tuoksu jo tässä vaiheessa ja alat jo tuntea itsesi superleipuriksi!

Kaada päällysseos puolikypsän piirakan päälle ja  paista vielä noin 15 minuuttia uunin alaosassa (joissain uuneissa vähempikin voi riittää, kyttää piirakkaasi ettei pääse palamaan!).
Nyt voit vetää hurmaavan, kotitekoisen leipomuksesi uunista ulos!




Suositeltavinta on  nauttia piirakka vielä vähän lämpimänä ja vaniljajäätelön (tai kastikkeen, itse suosin jäätelöä) kera.

Sellainen se!
Pyöräytäpä sunnuntain kunniaksi ja yllätä kaikki, mukaanlukien itsesi.

Se on moro!















3 kommenttia :

  1. Anna, uskon että tuo on hyvää(ja mahdollisesti jopa parempaa kun mun resepti), mutta voisin sanoa testanneeni reseptin jos toisenkin piirakoissa. Mun omenapiirakkaresepti on vaivattomampi ja sillä on pitkät perheperinteet eli kohta 30v, siitä kun poika oli vielä pieni. No...se ei sentään pidättele, mutta annan sulle ensi vuonna raparperipiirakkareseptin, jota en vaihda. Parasta mitä tiedän ja se onkin sen ongelma mulle.
    Aioin jo tänään tehdä omenapiirakan, mutta voimat ehtyi Diedrichenissä, jossa muuten ajattelinkin sua (hieno näkymä vessasta).

    VastaaPoista
  2. Heipparallaa,innolla odotan piirakkareseptiäsi (kunhan on h e l p p o)!
    Didrichsenin wc-tiloissa en luultavasti ole vieraillut.Asia tuleee korjata! Joutuukohan maksamaan lipun jos sanoo ettei taide kiinnosta, vessaa vain haluaisin ihastella?

    VastaaPoista
  3. Kysyn ens kerralla vessan käytöstä erikseen.
    Tein tänään omenapiirakkaa, mutta reseptejä oli kaksi ja kumpikaan ei,ollut se lempiresepti. Tein kuitenkin toisen .taikinasta unohtui,desi maitoa jonka jotenkin ripottelin/lorottelin omppujen päälle. En ole vielä maistanut. Ainakin näyttää hyvältä. Palaan asiaan varmaan ensi syksynä.

    VastaaPoista