perjantai 19. elokuuta 2016

Ylitsevuotava viikko

Alkaa olla pulkassa, tämä viikko. Melkoinen viikko se  olikin, varsinainen tunnelatauksella sävytettyjen tapahtumien runsaudensarvi. Rönsysi sieltä ja pursusi täältä.

Esikoisen ensimmäinen viikko opintiellä on takana, ja melko monta edessä. Alku on ollut hyvä, sellaisena jatkukoon!
Välitunnilla on juostu pää hikeen, kumeja vaihdeltu ja matikka on helppoa.







Iskostaessani tajuntaani sitä tosiseikkaa että olen todellakin koululaisen äiti mieleeni nousee aina väläyksenomainen muisto ajalta jolloin poika oli noin kaksi tuntia vanha.
Kätilö lähti saattamaan meitä synnytyssalista osastolle.Minä istuin pyörätuolissa kaksi vuorokautta valvoneena, uuteen todellisuuteen tiputettuna ,nelikiloinen pojanpötkylä sylissäni.
Mies vieressä tavaroitamme kuskaten.

Muistan kristallinkirkkaasti kuinka ajattelin siinä hissiä odottaessamme että miten on mahdollista että se olen minä joka istuu tässä ja että tämä vauva kasvaa tästä vielä koululaiseksi ja muistanko silloin tämän hetken?


No, tässä sitä ollaan ja näköjään muistan juuri sen.

Kuopus on harjoitellut tällä viikolla päiväkotilaisena olemista, melko leuhkana sanoisin. Pieni pippurinen keijukaiseni.
Helpotus, haikeus ja ilo pyörivät piirileikkiä päässäni.

Oltuaan ensimmäisen kerran muutaman tunnin hoidossa ilman allekirjoittaneen läsnäoloa lapsi suuttui koska palasin liian pian.

Tästä on kai pakko tehdä se tulkinta että hyvin sujuu ja päiväkoti on järjettömän kiva ja lapsi reipas.. Äitisuhteen laatuun tai äidin seuran ihanuuteen liittyviä tulkintoja en lähtisi nyt tässä tekemään.
Toivon etteivät päiväkodin kivat täditkään tehneet.

Älkääkä vain tekään tehkö, hiivatti sentään.







Edellä kuvattujen suurten askeleiden lisäksi olen askeltanut kuopuksen kanssa lääkärissä,käynnillä jota olen jännittänyt kesän ajan vatsa solmussa .
Käynti oikeastaan huojensi enemmän kuin kuormitti.Vaikka kysymyksiä jotka odottavat vastauksia on edelleen.
Lisäksi teimme monivaiheisen laboratoriovierailun joka sisälsi runsaasti verta,hikeä ja kyyneleitä.



Tällä viikolla olen saanut tietää että lapsi operoidaan lokakuussa.
Olen saanut myös kahdet parkkisakot  ja uuden, kypsyttelyvaiheessa olevan idean.

Korjannut omenasatoa koriin ja kitaani sekä mieheni selvästi vääriä käsityksiä lukuisista asioista.

Tehnyt hiukan syysraivausta puutarhassa ja itselleni selväksi etten enää ahmi omenoita kuin sika koska vatsani ei kestä moisia omenabakkanaaleja.









Katsellut pihan viimeisiä kukkijoita, muuttolintujen lähtövalmisteluja ja sitä kuinka keiju jahtaa saippuakuplia.
Hevostellut samaisen keijun kanssa.







Vetänyt jalkaani villasukat, polttanut kyntilöitä ja päreeni muutaman kerran.

Tuhlannut liikaa rahaa kukkiin ja nauttinut niistä ilman tunnontuskia. 

Todennut pipo kireänä että meitä on liian moneen junaan eikä kaikkien kukkien ole totisesti syytä antaa kukkia.













Viikonlopuksi onkin sitten luvassa sen verran luksoriöösiä ja poikkeuksellista ohjelmaa etten uskalla kertoa.

Pelkään nimittäin että tapahtuu allekirjoittaneelle hyvinkin tuttu , ns. shit hits the fan- ilmiö,  ja riemu rajaton jää toteutumatta jos ryhdyn toitottamaan torveani etukäteen.
 
Täysin järjetöntä, mutta tällä ei olekaan mitään tekemistä järjen kanssa.

Palaan siis asiaan jälkijättöisesti.

Viettäkää hurmaava wiikonloppu, ihmiset, syökää namua ja juokaa limua.
Muija kuittaa.






Ei kommentteja :

Lähetä kommentti