Syksyn sävel

Syksyä on selvästi jo ilmassa. Kesä on väsähtänyt, värit muuttuvat lämpimämmiksi. Syksyn sävel soi korvien välissä. Eikä se ole huono asia. Pidän syksystä.Tunnelmasta, hiipivästä pimeydestä, ilman muuttumisesta pehmeästä kipakaksi.

 Odotan innolla ensimmäsitä syksyä täällä, luonnon muutoksia joita pääsee seuraamaan aitiopaikalta.

Tämä syksy on monella tavalla erilainen kuin aiemmat.
Alkukesällä taisin mainita siitä kuinka alkavan syksyn palpeli oli tässä torpassa täysin levällään monen asian suhteen.

Noh. Melko levällään se on edelleenkin, varsinkin allekirjoittaneen kohdalla.
Paloja on kateissa, joistakin puuttuu kulma, ja jotkut on tainnut kohtalon koura tunkea väkivalloin väärille paikoille. Tässä vaiheessa elokuuta olisi mielyttävämpää jos näyttäisi valmiimmalta. Elävä elämä nyt kuitenkin on tällaista ajoittain ja se siedettäköön (pakkohan se on. P-kele!)

Muutosten syksy tästä on jokatapauksessa tulossa. Jälkipolvi kasvaa kohisten kuin kotimaan vilja:
rakas esikoinen aloittaa viikon kuluttua koulun! Liityn kliseekuoroon joka silmäkulmat kimaltaen katsoo lapsiaan ja huutaa että JUURIHAN SE SYNTYI!!

Poika sai viikonloppuna omakseen entisen  puhelimeni ja oppi sen käytön noin kolmessa minuutissa.
Itse en oppinut koskaan.(siksi se entinen puhelimeni onkin. Kiroiluuni ja tuskaani kyllästynyt mies hankki minulle helpompikäyttöisen mummomallin).

Star Wars -penaali ja musta Fjällräven ovat valmiina.
Samoin innostunut lapsi joka ei näytä jännitystä tuntevan.

Uudet pillifarkut ostettu (levemmät farmarihousut eivät todellakaan tule kyseeseen).

Syksyn lukujärjestystä tutkittu.


Kuopus aloittaa päiväkotitaipaleensa, osa-aikaisena.
Odottaa sitä silmät loistaen, pieni pyryharakka. Täynnä intoa ja suunnitelmia leikeistä ja uusista kavereista.Kunpa nuo suunnitemat toteutuisivat ja tytär löytäisi paikkansa lapsiryhmässä.

Uskon niin.

Olen tyytyväinen kun näen että tämä on juuri oikea aika pikkuharakkani pyrähtää kotipesästä maailmaan.
Olen tyytyväinen myös siitä että olen jaksanut ja saanut olla hänen kanssaan kotona ensimmäiset kolme vuotta.

Juuri niinkuin halusinkin.

Sekoamatta.
Tai sekoamatta pysyvästi, tarkentaisin.



Nauttien, kärsien, onnellisena, raivohulluna pirttihirmuna. Joskus jotain näiden välimaastostakin.


Kun mietin yllämainittuja virstanpylväitä parvi perhosia pyrähtää liikkeelle vatsani pohjassa.
Päiväkodin aloittamisesta on jo kokemus esikoisen kanssa. Koululaista en ole aimmin saatellut opintielle.
Jos joku teistä haluaa jakaa hyviä neuvoja, vinkkejä, huomion arvoisia asioita,kokemuksia otan ne kiittollisena ja kiinnostuneena vastaan!

Tytöllä on syksyn aikana edessään myös asioita joita en hänelle soisi. Enkä meille vanhemillekkaan. Jokainen jonka lapsella on ollut terveydelisiä haasteita tietää mitä tarkoitan.Lääkäreitä,tutkimuksia, leikkaus.
Epätietoisuutta. Sitä inhoan kaikkein eniten.

Näitä on 3-vuotiaan elämään jo mahtunut. Paljon.
Olen huolissani, mutta lapsen voima ja elämänilo tuovat huojennusta. Ja tieto siitä ettei kyse ole hengenvaarasta.
Joskus yön pimeinä tunteina ei huojenna mikään.

Joskus ei tarvita kuin iso kuppi kahvia  ja taivaalla liitelevä haukka. Kipollinen kotipihan viinimarjoja. Niinkuin tänään.

Tai  hevosta laitumelle viedessä odottaa iltarusko joka on niin komea että se on melkein mauton (aivan kuin luonto jäljittelisi toritaidetta eikä päinvastoin) . Niinkuin eilen.

Tai lapsen rakkaudentunnustus ja vielä yksi allekirjoittaneelle tuntematon kukkalaji joka on alkanut kukkia pihalla ja ilahduttaa maljakossakin. Niinkuin jonain päivänä viime viikolla.

Silloin huoli sulaa pieneksi ja tiedän kaiken järjestyvän. Levällään olevan palaset tuntuvat mieluisalta haasteelta ja se ettei tiedä millainen kuva palapelistä muodostuu  jännittävältä mahdollisuudelta.

Jonkin aikaa. Vuoristorataa kulkee naisen mieli.

Aion siis hengitellä syvään syysilmaa, pitää kiinni hatustani (jonne kippaan tasaisin väliajoin litran jäitä), silmäni auki, mieleni avoimena ja tarvittaessa taistelumiekkani tanassa.

Luultavasti hyperventiloin välillä itseni pyörryksiin, hattu lentää päästä vuoristoradan kyydissä, jäät sulavat, puristan silmäni kiinni, sorrun kapeakatseisuuteen ja näköalattomuudeen ja miekka on liian painava nostettavaksi.

Kunhan joulu joutuu saattaa tämä miljoonan palan palapeli jo olla riittävän hyvin kasassa.
( Joulu!! Apua, lyhyt aika siihenkin. Yhtään lahjaa en ole vielä hankkinut.)

Puhaltakoon teille kaikille suotuisat syyspuhurit ja saapukoon rapsakat ruskat elämäänne sulostuttamaan!