perjantai 2. kesäkuuta 2017

Toukokuun tahdissa





Toukokuussa nainen ei aina muista omaa ikäänsä tai sitä mikä viikonpäivä on meneillään. Nimensä hän muistaa, ja sen että puhtaat kalsarit pitää vaihtaa joka päivä ja että tämän kodin pihassa asuvat kesäisin perhoset ja tuoksuu meri kun tuulet sattuvat suotuisiksi.


Vappuna sataa lunta ja naisen pinkki vappupallo liehuu lumipyryssä meren rannnalla.

Kesän tuntu suvaitsee saapua hitaasti, mutta päivät rientävät nopeasti. Toukokuussa kaikki nimittäin päättyy jotta kesä voi alkaa.




Kevätjuhlia, balettiesityksiä, luokkaretkiä, syntymäpäiviä.
Poika valitaan luokan hymyhenkilöksi. Äiti on yhtä hymyä.

Siinä sivussa litroittain räkää, vaippavuoria, tonneittain jauhelihaa ja maitoa joka on aina lopussa.

Perhe imee itseensä valtavan määrän särvintä ja aina joku tarvitsee jotakin.

Kun kaksi taistelee siitä kumpi lällätti ensin kolmas nuolee eteisessä keltaista kumisaapasta.

Nainen tarvitsee vara-aivot ja kuntoloman.

Päivisin nainen ei kuule omia ajatuksiaan ja pohtii keskiyön hiljaisuudessa 3-vuotiaan esiintymisasua ja sitä että elämä on lyhyt ja esikoisen kaverille on syntymäpäivälahja ostamatta eikä istutuslaatikoiden kevätkylvöä ole suoritettu lainkaan.


Opettajaa pitää muistaa muistaa. Ja päiväkodin tätejä.

Ja sen nainen tekee kyllä mielellään, perheellä on käynyt onni noiden Erittäin Tärkeiden Ihmisten suhteen.


Naisella on aina tahroja puserossa ja aina huono hiuspäivä, ja aika usein huono päivä muutenkin. Peilistä katsoo takaisin hirveä hietapiru.

Nainen varaa kampaajan. Ja varaa myös ajan ripsien pidennykseen. Hillittyyn sellaiseen, silti hiukan häpeillen ja käytyään pitkän,sisiäisen painin tuohon turhuuteen taipumisesta.

Tukassa on paljon raitoja, ja ripset ovat ihanat ja tekevät naisesta uuden, uljaan ihmisen. Liioittelematta.


Kalliit turhakkeet kestävät ihanina viikon ja varisevat sitten kuin syksyn lehdet naisen talvikalpeille poskille.

Naisen mielessään käymä monologi ei läpäise tämän blogin säädyllisen kielenkäytön seulaa.

Kuulemma usein ensimmäiset ripsipidennykset kestävät huonoiten. Kosmetologi lupaa tehdä kokonaan uudet ripsihuollon hinnalla.

Ehkä otan ehkä en, ajattelee nainen ja tuntee salaa jo olevansa hiukan ripsikoukussa.

Hirviö karistaa kolisevasta rangastaan talviunen rippeet ja nousee jälleen puutarhan nurkkaan. Eikä se särje naisen silmiä enää lainkaan yhtä paljon kuin saapuessaan edellisenä keväänä.



Lapset poukkoavat ylös, alas, sivuille. Riemukkaina. Hiki lentää, välillä taas tapellaan.

Nainenkin käy korkkaamassa oman trampoliinikautensa.Yleisön pyynnöstä.




Äitienpäivä on tänä vuonna uudenlainen, naisen äitiys on taas muuttunut ja saamassa uudenlaisia sävyjä sijaisäitiyden myötä.

Se on niin iso asia ettei se vielä mahdu naisen ymmärrettäväksi kokonaisena vaan vasta pieninä paloina.

Tässäkään ei siitä voi nyt kirjoittaa tämän enempää.




Lopulta luonto liikahtaa kesää kohti.

Kotipiha alkaa puskea elämää esiin. Rikkaruohot rehottavat yhden lämpimän päivän jälkeen ja ovat ajaa naisen hulluksi olemassaolollaan.

Etanoita löytyy pyykkikorista ja eteisen kenkähyllystä.

Nainen tuuppaa tyttären avustuksella persiljan ja ruohosipulin siemenet mullan alle, orvokkeja ruukkuihin.
Puutarhapuhteessa on hiukan enemmän suorittamisen makua kuin hyväksi olisi.

Pensasmansikka kypsyttää marjojaan kelin kalseaudesta huolimatta ennätysajassa. Nainen syö ensimmäiset maistiaiset salaa yksin ja nauttii suuresti. Mansikasta, ja siitä ettei kukaan pääse tällä kertaa vaatimaan osaansa.




Nainen luikahtaa aina tilaisuuden tullen metsähetkilleen. Toukokuun iltojen valo puissa on mahdollisesti kauneinta mailmassa, vesilinnut ovat palanneet tutulle järvelle. Ja metsän pimeässä nurkassa kasvaa upea metsätähti.

Kaikki se mitä pitäisi ja pitäisi unohtuu hetkeksi.





Paluumatka kevään viimeiseltä balettitunnilta kotiin muuttuu yllättäin opastetuksi kierrokseksi keijujen valtakuntaan. Nuori keiju ilmoittaa nimekseen Frankly. Nainen ottaa Franklysta valokuvia ja välillä käydään puskassa pissalla.

Frankly kertoo nuoremman siskonsa Leenan pudonneen kalliolta pää edellä keijujen päiväkodissa. Kovin pahasti ei käynyt vaikka Keiju- Leena huutaakin kuin hinaaja.

Nainen tuntee itsensä onnelliseksi.



Tässä maalaiskylässä on paljon hevosia vaikka yksi onkin poissa. Nainen on ollut hevoseton hevosnainen yli neljä kuukautta ja itkee ajaessaan toukokuisten laidunmaiden ohi. Ikävä raapii vieläkin syvältä, ja rakas ystävä odottaa kärsivällisesti ämpärissään hautajaisseromonioita.



Nainen etsii itselleen vuokrahevosta, kertaviikkoiseen hevosteluun koska nyt on tullut sen aika. Sellaista tätiratsastajalle soveltuvaa jullikkaa joka ei hätkähdä vaikka sen peräpäätä käytettäisiin avaruussukkulan laukaisualustana.

Hän aikoo pitää ystävälleen hautajaiset juhannusiltana, sen syntymäpäivänä.

Niistä tulee komeat kinkerit kahdelle, juhannushautajaiset.
Naisen mielestä juhannushäät ovat täysin last season.

Toivottavasti teilläkin on yhtä riemukkaita kesäsuunnitelmia, ihmiset!
Ja jos ei ole laatikaa sellaiset mitä pikimmiten.





perjantai 21. huhtikuuta 2017

Torttu rullalla ( eli erittäin raikas kevätleipomus for dummies)

Kuulkaas, allekirjoittanut ryhtyi pääsiäisenä pitkästä aikaa leivontapuuhiin! Vaikka en koe sen seitsemänsortin omatekoisten tuotosten loihtimista pyhäpöytään mitenkään kunnia-asiakseni on jotain mukava tehdä itse. Erottaa arkea juhlasta. Avainsana näissä leivontakarkeloissa on kuitenkin aina HELPPOUS, eli pidetäänpäs asiat yksikertaisina. For dummies, like me.


Muistin hämärästi väsänneeni viime pääsiäisenä kääretortun jonka sitruunainen raikkaus sopi täydellisesti kevääseen ja teki vaikutuksen torttua maistelleisiin.Sitäpaitsi kääretortuissa ylipäätään on jotain liikuttavaa ja nostalgista.Sellaista maistellessa tulee harhaanjohtava tunne kaiken muuttumattomuudesta, ja maailma on hetken samanlainen kuin naapurin tytön syntymäpäiväjuhlissa vuonna 1979.

Muistini ei yltänyt  niin pitkälle että olisin onnistunut löytämään juuri kyseisen tuon kyseisen reseptin. Avainsana oli jokatapauksessa lemon curd, brittihenkinen sitruunatahnake joka oli minulle täysin uusi tuttavuus.
Päätin tuolloin että tapaamme uudestaankin.



Googlailuni tuloksena päädyin yhdistelemään muutamaa eri reseptiä täydellisen kevättorttuni tuotannossa.
Jos sinäkin haluat omasi tarvitset taikinaan

- 4 munaa
- 1 dl sokeria (+ sokeria kääretortun pinnalle)
- 1dl vehnäjauhoja
- 1dl perunajauhoja
- 1 tl leivinjauhetta
- 1 sitruuna

Ja täytteeseen

- 1 purkki rahkaa (ihan kaikki ei välttämättä mene!)
- 2 tl lemon curdia
- 2 dl vispikermaa ( jos haluat tortun koreaksi ja päällystät kermavaahdolla)
- kauniita namusia tai nomparelleja tai jotain muuta sopivan viehkoa ( jos haluat  tortun vieläkin koreammaksi! Minä halusin ja ripottelin kermavaahdon päälle jellybeansejä)

ja vielä  n. 4-5 rkl lemon curdia joka leviteään piirakkapohjalle ennen rullaamista.



Laita uuni lämpenemään, 200 C.  

Vatkaa ensin munat ja vaahdoksi. Vatkaimella. Vain hurjapäisimmät, uhkeat hauislihakset omaavat ryhtyisivät käsitöihin tässä kohtaa.
(Vaahto = seos on aika paksua ja kuohkeaa ja tipahtaa hitaasti esim lusikasta).

Pese sitruuna. Halkaise ja raasta kuori. Purista sitruunasta mehu.



Sekoita vehnäjauhot, perunajauhot, leivinjauheja sitruunankuoriraaste keskenään.
Vatkaa seos muna-sokerivaahdon sekaan.
Lisää joukkoon vielä sitruunan mehu.

Laita pöydälle valmiiksi leivinpaperi odottamaan kohta uunista saapuvaa torttuasi. Ripottele leivinpaperille sokeria, tasaisesti ja pihtailematta.


Kaada taikina pellille leivinpaperin päälle ja paista keskiosassa uunia n. 6-8 minuuttia. Kannattaa olla valpas, pohja paistuu nopeasti ja kärähtämisriski on olemassa!
Tekele on valmis kun väri on kullanvivahtava ja hiukan rusketusta pinnassa.





Kumoa pohja heti sokeroidun leivinpaperin päälle ja rullaa se varovasti. Kovin tiukkaa rullaa ei kannata tässä vaiheessa tehdä, avaat sen vielä.
Anna jäähtyä.


Vatkaa (vatkailmella!)2dl  vispikermaa vaahdoksi jos haluat sitä täytteeseen JA tortun päälle. Vähempi riittää jos ainoastaan päällystät tekeleesi kermalla. Minä laitoin kermavaahtoa vain päälle mutta suosittelisin kokeilemaan sitä myös täytteessä, rahkan ja lemon curdin seassa. Itse aion seuraavalla kerralla tehdä niin, luulen että kermavaahto antaisi juuri sopivasti lisää mehevyyttä täytteeseen.
Voit lisätä vaahtoon hiukan vaniliinisokeria.Minä lisäsin. Kun tässä nyt ei sokerissa säästellä muutenkaan.
  Älä tee siitä voita vaan malta lopettaa vatkaus ajoissa vaikka se kovin koukuttavaa puuhaa onkin.




Sekoita rahkan joukkoon 2 ruokalusikallista lemon curdia. Ja halutessasi sitä kermavaahtoa, mutu-tuntuman mukaan.

Avaa jäähtynyt torttu rullalta ja voitele se lemon curdilla. Levitä sitten täyte torttulevyn päälle. Älä riehaannu tunkemaan liikaa täytettä kuten allekirjoittanut jonka torttu pursuili rullataessa ja sitä joutui hiukan tyhjentelemään..Et luultavasti tarvitse ihan koko täytesatsia.


Kääri sitten koko komeus rullalle ja koristele kermavaahdolla ja makeisilla miten mieli tekee.
Huikea kevättorttusi on valmis!





Olin itse hyvin tyytyväinen leipomukseen, ja se oli oikeasti helppo valmistaa. Sitruksen maku on vahva joten jos naamasi menee sitruunalle sitruunasta tämä ei ole oikea valinta.
Myös nuori serkustrio nautti kääretorttua ahnaasti.). Rumilta marketin kertakäyttölautasilta.Tiskikone hajosi sopivasti pääsiäiseksi.Kuten myös TV, imuri ja jätevesipumppu. Niistäpä. ei nyt tässä sen enempää).




Minulle ja ukolleni jäi iltaherkutteluun vain pienenpieni tortunnysä. Hyvä niin!

Tehkääpä viikonloppunne iloksi tällainen kevätkääryle ja tarjoilkaa jollekkin jota haluatte itsenne lisäksi ilahduttaa, sen tämä halko nimittäin tekee!

Raikasta viikonloppua, ihmiset! Nauttikaa elostanne!






perjantai 24. maaliskuuta 2017

Ilon kautta


Maalaiskylän Muija tässä, haloo ihmiset! Liian kauan sitten ovat nakkisormeni viimeksi tanssineet näppäimistöllä blogijenkkaa! Elämä on kieputtanut monenmoisiin pyörteisiin, ahmien tämän muijan ajan ja energian.

Kirjoittamista on ollut ikävä. Päätin että  lopultakin kirjoituspuhteen ääreen päästyäni kirjoitan ilon kautta. Kevyesti, pienistä,  mutta iloisista asioista. Konkreettisista rojuista, rehuista, kenties tarpeettomuudessaan eritttäin tarpeellisista.Niistä arkipäivää nostattavista joita ilman elämä on yhtä pettuleipää ja kirnupiimää.

Iloisia asioitahan nimittäin on, vaikka viimeaikoina on tullut polskittua tummissa, raskaissa vesissä . Olen kiskonut teidätkin, arvoisat lukijani, surullisille unitiretkilleni mukaan mutta tänään on tahti toinen!



Vastustan kiihkeästi pakkopositiivisuutta. Ihmisen on saatava olla myös tummien vesien tulkki. Negatiivinen, hapan, surullinen ja vihainen kun tarvetta ilmenee, tai ei  hyvä hytise. Ja sitähän ilmenee jos ihminen on ylipäätään elossa.

Oman ja lähiympäristön hyvinvoinnin kannalta voi kuitenkin välillä olla paikallaan pysähtyä myös ilon äärelle.Tämä viisauden kultajyvänen mielessäni ryhdyin vartavasten miettimään viime aikojen iloja.
Niitä jotka ovat kutkuttaneet vatsanpohjaa ja nostaneet hymyn allekirjoittaneen ruttunaamalle.

Esimerkiksi

KEVÄINEN JOULULAHJA

joka suvaitsi saapua elämääni sulostuttamaan Amerikan mantereelta asti, tehtyään matkaa reilut kolme kuukautta. Aviomieheni oli tilannut pukinkonttiin ajatukseltaan upean (esteettiseltä arvoltaan kenties hiukan kyseenalaisen mutta en lähtisi valittamaan) Tyttökullat-mukin.Maaliskuisena päivänä yllätys oli riemukas, ja mukikokoelmani ( josta lisää täällä) sai kaipaamansa jenkkivahvistuksen
Kyseinen tv- sarja on toiminut jo vuosia allekrjoittaneen mielenterveydellisenä ensiapuna, syystä joka jää itsellenikin hämärän peittoon.Uhkeat olkatoppaukset, räikeät värit ja vosun, idiootin ja miehekkään opettajanaisen hassunhauskat seikkailut 80-luvun Miamissa laittavat asiat kohdalleen.

Kun kriisi iskee kaivetaan esiin kaikki tuotantokaudet, ja tästä eteenpäin myös muki johon Pommac light- limonadijuoma jäillä kaadetaan.
 ( Olen muuten ratkaissut Dorothyn aina käärittyjen hihojen arvoituksen : naisen kädet ovat niin pitkät kaikki hihat ovat liian lyhyitä, ja niiden käärimisellä viekkaasti peitetään tämä tosiseikka).

THANKYOU FOR BEING A FRIEND Dorothy, Blanche, Rose, Sophia, Ukko ja Pukki!



KUKKEITA REHUJA

Havaitsin terapiapuotini Villa Nokkosen fb-päivityksestä pioneiden saapuneen. Kyllä PIONEIDEN! Siinä on kasvi joka antaa läsnäolollaan ihmiselle lupauksen paremmasta.
Noudin aikailematta kimpun ja kotona toljotin pöydälle suurella pieteetillä asettelemiani pinkkejä  pioneita suu pullaa jauhaen.Aurinko paistoi sisään enkä ajatellut mitään.
Se oli erittäin hyvä ellei täydellinen hetki ( jonka täydellisyyteen toki myös vehnänisulla oli oma osuutensa).


Pian saapuivat myös ruukkukielot, enkä aikonut olla ilman.
 Kielossa on jotain hiukan rappioromanttista, se tuo mieleen hylätyt pitsihuvilat, sammaloituneet hautakivet ja usvaan kietoutuneen kesäöisen metsän.
Asetin kieloni rustiikkiseen ruukkuun ja tunnelmoin käsivarret kananlihalla kieloa nuuskien.
Ikävä kyllä kaunokainen rapistui melko hoivissani melko nopeasti.


Hain puutarhasta keittiön ikkunalaudalla myös omenapuun oksan, toiveena saada siihen ensin lehdet ja ties vaikka kukatkin. Vaihdan pulloon joka päivä lämpimän veden, kuulemma se edistää asioita.
Kauniit, hennonvihreät ehdet ovatkin nyt auenneet ja kukkien suhteen elän toivossa.
Halpaa iloa!
Seuraavaksi käyn riipimässä pihakoivusta pari oksaa sisään toivoa tuomaan.




RUOSTEINEN HÄKKI JA PAIKKA PILLEREILLE

Koska olen kovan luokan kirppishöylä hyvät löydöt saavat pulssini kiihtymään ja sieluni laulamaan.Viime aikoina olen tehnyt kaksi mahtilöytöä: lääkekaapin 50-luvulta ja lintuhäkin mahdollisesti samalta aikakaudelta.
Kumpikin esine huusi nimeäni kuuluvasti.

Eksyin jokin aika sitten kirppistapahtumaan Järvenpäähän, Vanhalle Suksitehtaalle.
Paikka oli kiinnostava, vaikkakin aika pieni, ja visiteerauksen arvoinen jos sattuu suunnalla pyörimään.Seuraavaan siellä järjestettävään kirppistapahtumaan aion ehdottomasti hankkiutua.Tällä kertaa kohtasin siellä Elämäni Lääkekaapin, ja sille oli jopa todellinen tarve. Kaappi näyttää vessan seinällä pönöttäessään liikuttavan jämäkältä, ja rehelliseltä, siltä että sen uumenista löytyy varmasti apu vaivaan kuin vaivaan. Hajusuolaa ja karvasvettä ainakin.

 

Lintuhäkki taas odotti minua kuinka ollakkaan, Villa Nokkosessa. Se on sopivan ruosteinen ja tipun juomakuppi on oikeaa posliinia!  Need I say moore, kuten britti tässä tilanteessa toteaisi.
Häkki pääsi paraatipaikalle olohuoneeseen ja sai uumeniinsa viherkasvin ja pari munaa.






HEVONEN KUIN MIKKO ALATALO

Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä ilonani oli posteljoonin tuoma liikuttavaa postia sisältänyt kirjekuori. Sen sisältä löytyi upea, tuttavani lapsen ajatuksella työstämä muotokuva edesmenneestä, päivittäin kaivatusta kavioeläimestäni.
Kuvassa Höpö käyskentelee kesälaitumilla, sonnustutuneena sinisankaisiin silmälaseihin kuin Mikko Alatalo.Taivas on sininen ja kukat kukkivat.
Olen varma että sinisankaisten okulaarien ansiosta Höpö löytää ikivihreillä niityilläkin ne kaikkein mehevimmät apilat ja tuoreimmat ruohonkorret.


Mulla ei tänään ollut muuta. Paitsi että viettäkää hieno viikonloppu ilon kautta, ihmiset, ilon kautta!


Terveisin,





torstai 2. helmikuuta 2017

Hevoseton nainen

Hevosystäväni lähdöstä on nyt kulunut kaksi viikkoa.

Ensimmäiset päivät ovat pahimmat. Aivoni kieltäytyvät hyäksymästä sitä tosiasiaa ettemme ystäväni kanssa koskaan enää kohtaa. Sydän kuitenkin tietää sen. Epäusko ja lamauttava tyhjyyden tunne täyttävät mieltä vuoronperään. Kovin montaa kyyneletöntä hetkeä ei noissa päivissä ole.


.
Enkö koskaan istu kesäkuussa laitumen laidalla hyttysiä huitoen, katsellen ystäväni raukeaa nautiskelua ja illan vaihtumista yöksi ? Enkö tunne sen tutun turvan leikkisää töytäisyä selässäni, lämmintä puhallusta poskellani?
Enkö kiroa kavioeläimen kengityslaskun tyhjentämää tiliäni tai pakkoa poistua torppani lämmöstä pimeään, kuraiseen iltaan ( josta palattuani,saappaat ravassa ja naama punakkana, totean taas miten hyvää tekikään hevostella)?

En. En koskaan enää.

Tuntuu kuin elämääni olisi revennyt liikkumaton, musta aukko jonka repaleisia reunoja jäätävä viima heiluttelee.
Ilmaisussani häivähtänee ripaus melodraamaa , mutta miedommin en pysty ensimmäisten päivien tunnetta kuvaamaan.

Luulen että surun olemus on aika samantapainen oli kyseessä ihminen tai eläin. Menetyksen laaja-alaisuus ei luonnollisestikaan ole verrattavissa läheisen ihmisen kuolemaan, tiedän elämän jatkuvan ja selviäväni  surun yli.
Kukaan ei vähättele tai mitätöi menetystäni vaikka kyseessä on eläinystävä.
Kiitos siitä.

Moni suruun, sen vaiheisiin ja ikävään liittyvä klisee osoittautuu todeksi. Ulkona kulkiessani ystäväni tuntuu olevan kaikkialla. Pakkaslumen kimallus koiranputkissa, jalanjäljet meren jäällä ja talvitaivaan pastellisävyt saavat kyyneleet valumaan. Mitä kauniimpi näkymä sen vuolaammat kyyneleet.




Kun alkaa sataa lunta mietin onkohan hevoselle laitettu aamulla loimi päälle. Käsi ojentuu nakkaamaan leipäpussin viimeistä kantapalaa Höpön herkkuastiaan.
Liukastellessani jäisellä parkkipaikalla ehdin ajatella että onneksi hevosella on hokit.
Sydän tietää mutta aivot eivät vielä ymmmärrä.

Mieleni pyrkii ehdottelemaan  maailmankaikkeudelle kaupankäyntiä. Jos vielä kerran voisimme kohdata? Jos ystäväni ilmestyisi vaikka ihan vain hetkeksi tuohon omenapuiden alle, paikkaan joka tulee olemaan sen viimeinen leposija?
En ole ainakaan toistaiseksi liukunut hämärän rajamaille ja tajuan varsin hyvin tinkaukseni järjetömyyden mutta yritän silti. Maailmankaikkeus pysyy vaiti ja eikä  tuttua hevosen hahmoa näy vaikka kuinka tuijotan hämärtyvää puutarhaa.



Perhekuntamme äänenkäyttö ei ole vaisuimmasta päästä ja yleensä arvostan suuresti niitä hetkiä kun on täydellisen hiljaista.Nyt hiljaisuus tuntuu läpitunkevalta, se alleviivaa ja korostaa menetystä. 

Ensimmmäisenä viikonloppuna palaan tallille käymään läpi kaikki Höpön tavarat. Sinne meneminen on vaikeaa. Paikalle tulevat myös kaksi muuta Höpön elämään tiiviisti kuulunutta ihmistä.
Loimet, harjat, riimut. Lahjoitamme ne eteenpäin. Otan muistoksi pari harjaa joissa ystäväni vielä tuoksuu, riimun, jalkaheijastimet joita se käytti yhteisillä iltalenkeillämme.
Ystäväni elämää on kirjattu ylös kahdenkymmenen vuoden ajalta. Kaikki tallivihkot ovat tallessa. Luen niitä varmasti vielä joskus, sitten kun se tuntuu enemmän hyvältä kuin pahalta.



Juomme pullakahvit ja muistelemme pientä, suurta hevosta. Naurattaakin vähän.Tarinoita yhteisistä seikkailuista riittäisi luultavasti kirjan verrran.
Ehkä joskus ilmestyy mestariteos nimeltään " Ei päivääkään normaali hevonen".
Painakaa siis nimi mieleenne!

Vähitellen oloni alkaa hiukan helpottaa.

Ostan itselleni kimpun valkoisia jaloleinikkejä joita olen useasti himoinnut raaskimatta kuitenkaan niitä ostaa.
Nimeän ne mielessäni Höpön kukiksi.
Syön lounaaksi valtavan laskiaispullan ja katsomme mieheni kanssa muutaman jakson Tyttökultia ( erittäin olennainen osa allekirjoittaneen kriisinhallintaa).
 
Laitan kiitosviestin eläinlääkärille joka osasi hoitaa ystäväni lähdön juuri oikealla tavalla, empaattisesti, ammatilisesti ja rauhassa. Niin että paitsi Höpön elämästä myös kuolemasta jäi hyvä muisto.
Olen ikävä kyllä kuullut myös hyvin toisenlaisia tarinoita.



Mies jaksaa lohduttaa ja ymmärtää suruni hyvin. Lapset saavat minut nauramaan, pitävät kiinni rutiineissa ja tajuan entistäkin selvemmin miten tärkeä,rakas ja korvaamaton perheeni on.
Tajuan myös että rakastin hevostani vielä enemmän kuin kuvittelin.

Myös sukulaisilta, ystäviltä, ja tutuilta saatu tukio ja osanotto kannattelee. Ajan yhdeksi yöksi ystäväni luo Savoon. Potkukelkkailemme Saimaan jäällä upeissa maisemissa, syömme hyvin, puhumme läpi elämää ja kuolemaa. Pieni irtiotto tekee todella hyvää.



Blogipostaukseni ystäväni lähdöstä on ollut kaikkein luetuin Maalaiskylän muijan historiassa. Monella on samanlaisia kokemuksia, eläinystävä on lähtenyt. Moni tietää miltä minusta tuntuu ja moni kertookin sen.
Vilpitön ja  arvostava kiitos siitäkin. Kaikki kommenttinne ja osanottonne ovat olleet minulle merkityksellisiä ja auttaneet osaltaan eteenpäin.

Tänään ajoin Mäntsälään, Lemmikkilehtoon, ja hain ystäväni kotiin. Pienessä punaisessa mummonmökissä todotti harmaa,kannellinen muovisanko jonka sisällä ovat Höpön maalliset jäänteet.Kaunista, kirjavaa tuhkaa. Yllättävän painavaa.
Vastaanotto oli hyvin ystävällinen, juttelimme työntekijän kanssa hiukan Höpöstä. Paluumatkan se matkusti takapenkillä. Minua sekä itketti että nauratti, ja tilanteen saattamiseksi entistä absurdimmaksi juttelin äääneen ämpärissä matkustavalle ystävälleni. Uskon että kyytiläiseni osasi arvostaa monologiani.
Se oli hevonen joka ymmärsi hyvin puhetta.



Nähtäväksi jää onko hevosnainen minussa mennyt ystäväni mukana. Jonkinlainen kaipuu kavioeläinten pariin orastaa kyllä jo mielessäni.Alustavia suunnitelmia talleille kohdistuvista tunnusteluretkistä on  tehty.
Myönnettäköön että olen saattanut myös hiukan vilkuilla ilmoituksia vuokralle tarjottavista hevosista.
Hiukan.


Elämäni hevosen paikka on jo täytetty, eikä toista kertaa ei voi tulla.
Kenties kuitenkin  tilaa olisi uudelle  hevosystävälle jonka kanssa kulkea tähtitaivaan alla ja nauttia täti-ihmiselle sopivan hallitusta vauhdin hurmasta sänkipellolla.
Kun aika on.