Toukokuun tahdissa

Toukokuussa nainen ei aina muista omaa ikäänsä tai sitä mikä viikonpäivä on meneillään. Nimensä hän muistaa, ja sen että puhtaat kalsarit pitää vaihtaa joka päivä ja että tämän kodin pihassa asuvat kesäisin perhoset ja tuoksuu meri kun tuulet sattuvat suotuisiksi.

Vappuna sataa lunta ja naisen pinkki vappupallo liehuu lumipyryssä meren rannnalla.

Kesän tuntu suvaitsee saapua hitaasti, mutta päivät rientävät nopeasti. Toukokuussa kaikki nimittäin päättyy jotta kesä voi alkaa.

Kevätjuhlia, balettiesityksiä, luokkaretkiä, syntymäpäiviä.
Poika valitaan luokan hymyhenkilöksi. Äiti on yhtä hymyä.

Siinä sivussa litroittain räkää, vaippavuoria, tonneittain jauhelihaa ja maitoa joka on aina lopussa.

Perhe imee itseensä valtavan määrän särvintä ja aina joku tarvitsee jotakin.

Kun kaksi taistelee siitä kumpi lällätti ensin kolmas nuolee eteisessä keltaista kumisaapasta.

Nainen tarvitsee vara-aivot ja kuntoloman.

Päivisin nainen ei kuule omia ajatuksiaan ja pohtii keskiyön hiljaisuudessa 3-vuotiaan esiintymisasua ja sitä että elämä on lyhyt ja esikoisen kaverille on syntymäpäivälahja ostamatta eikä istutuslaatikoiden kevätkylvöä ole suoritettu lainkaan.

Opettajaa pitää muistaa muistaa. Ja päiväkodin tätejä.

Ja sen nainen tekee kyllä mielellään, perheellä on käynyt onni noiden Erittäin Tärkeiden Ihmisten suhteen.


Naisella on aina tahroja puserossa ja aina huono hiuspäivä, ja aika usein huono päivä muutenkin. Peilistä katsoo takaisin hirveä hietapiru.

Nainen varaa kampaajan. Ja varaa myös ajan ripsien pidennykseen. Hillittyyn sellaiseen, silti hiukan häpeillen ja käytyään pitkän,sisiäisen painin tuohon turhuuteen taipumisesta.

Tukassa on paljon raitoja, ja ripset ovat ihanat ja tekevät naisesta uuden, uljaan ihmisen. Liioittelematta.

Kalliit turhakkeet kestävät ihanina viikon ja varisevat sitten kuin syksyn lehdet naisen talvikalpeille poskille.

Naisen mielessään käymä monologi ei läpäise tämän blogin säädyllisen kielenkäytön seulaa.

Kuulemma usein ensimmäiset ripsipidennykset kestävät huonoiten. Kosmetologi lupaa tehdä kokonaan uudet ripsihuollon hinnalla.

Ehkä otan ehkä en, ajattelee nainen ja tuntee salaa jo olevansa hiukan ripsikoukussa.

Hirviö karistaa kolisevasta rangastaan talviunen rippeet ja nousee jälleen puutarhan nurkkaan. Eikä se särje naisen silmiä enää lainkaan yhtä paljon kuin saapuessaan edellisenä keväänä.

Lapset poukkoavat ylös, alas, sivuille. Riemukkaina. Hiki lentää, välillä taas tapellaan.

Nainenkin käy korkkaamassa oman trampoliinikautensa.Yleisön pyynnöstä.

Äitienpäivä on tänä vuonna uudenlainen, naisen äitiys on taas muuttunut ja saamassa uudenlaisia sävyjä sijaisäitiyden myötä.

Se on niin iso asia ettei se vielä mahdu naisen ymmärrettäväksi kokonaisena vaan vasta pieninä paloina.

Tässäkään ei siitä voi nyt kirjoittaa tämän enempää.

Lopulta luonto liikahtaa kesää kohti.

Kotipiha alkaa puskea elämää esiin. Rikkaruohot rehottavat yhden lämpimän päivän jälkeen ja ovat ajaa naisen hulluksi olemassaolollaan.

Etanoita löytyy pyykkikorista ja eteisen kenkähyllystä.

Nainen tuuppaa tyttären avustuksella persiljan ja ruohosipulin siemenet mullan alle, orvokkeja ruukkuihin.
Puutarhapuhteessa on hiukan enemmän suorittamisen makua kuin hyväksi olisi.

Pensasmansikka kypsyttää marjojaan kelin kalseaudesta huolimatta ennätysajassa. Nainen syö ensimmäiset maistiaiset salaa yksin ja nauttii suuresti. Mansikasta, ja siitä ettei kukaan pääse tällä kertaa vaatimaan osaansa.

Nainen luikahtaa aina tilaisuuden tullen metsähetkilleen. Toukokuun iltojen valo puissa on mahdollisesti kauneinta mailmassa, vesilinnut ovat palanneet tutulle järvelle. Ja metsän pimeässä nurkassa kasvaa upea metsätähti.

Kaikki se mitä pitäisi ja pitäisi unohtuu hetkeksi.

Paluumatka kevään viimeiseltä balettitunnilta kotiin muuttuu yllättäin opastetuksi kierrokseksi keijujen valtakuntaan. Nuori keiju ilmoittaa nimekseen Frankly. Nainen ottaa Franklysta valokuvia ja välillä käydään puskassa pissalla.

Frankly kertoo nuoremman siskonsa Leenan pudonneen kalliolta pää edellä keijujen päiväkodissa. Kovin pahasti ei käynyt vaikka Keiju- Leena huutaakin kuin hinaaja.

Nainen tuntee itsensä onnelliseksi.

Tässä maalaiskylässä on paljon hevosia vaikka yksi onkin poissa. Nainen on ollut hevoseton hevosnainen yli neljä kuukautta ja itkee ajaessaan toukokuisten laidunmaiden ohi. Ikävä raapii vieläkin syvältä, ja rakas ystävä odottaa kärsivällisesti ämpärissään hautajaisseromonioita.

Nainen etsii itselleen vuokrahevosta, kertaviikkoiseen hevosteluun koska nyt on tullut sen aika. Sellaista tätiratsastajalle soveltuvaa jullikkaa joka ei hätkähdä vaikka sen peräpäätä käytettäisiin avaruussukkulan laukaisualustana.

Hän aikoo pitää ystävälleen hautajaiset juhannusiltana, sen syntymäpäivänä.

Niistä tulee komeat kinkerit kahdelle, juhannushautajaiset.
Naisen mielestä juhannushäät ovat täysin last season.

Toivottavasti teilläkin on yhtä riemukkaita kesäsuunnitelmia, ihmiset!
Ja jos ei ole laatikaa sellaiset mitä pikimmiten.

Päivä syö naista, nainen ei syö hevosta

Tämä tarina perustuu vahvasti tositapahtumiin. Antakaa armeliaasti anteeksi mahdolliset kirjoitusvirheet ja oudot ajatuksenkulkemat. Elämä on ammentanut osansa kertojan kapasiteetista.

Päivä alkoi ihanasti. Liiankin ihanasti kenties. Syysaurinko loisti, maa oli kuuran koristama ja nainen tiesi tänään saavansa kauan kaivattua omaa aikaa.

Hän valokuvasi aamua ja katseli muuttolintuja. Nautti hitaasti.

Kotona hän havaitsi että suunniteltu pintasilaus yleisen järjestyksen saavuttamiseksi ei riittäisi. Sairaala- ja toipilaselämään keskittyminen oli saattanut torpan turmion tilaan.Yksi asia johti toiseen ja nainen huomasi hilluvansa imurin varressa ja poimivansa kuolleita ötököitä lelukorien pohjalta.
Hän tajusi ettei aika riittäisikään siihen kaikkeen suunniteltuun mukavampaan kuin hyönteisvainaiden saattaminen viimeiselle matkalle.

Naista alkoi jo tässä vaiheessa ns. ottaa kupolista, tämä jatkuva elämän sotkuisuus, siivoamisen turhauttava toistuvuus ja ylipäätään aikuisen ihmisen ainaiset taakat.
Suivaantuneena hän tarttui tiskirättiin tarpeetonta voimaa käyttäen. Samalla halki ilman lensi räkivän pienokaisen tilan tutkimiseen käytetty, pöydälle unohtunut kuumemittari. Pienet sirpaleet kimaltelivat juuri imuroidulla keittiön lattialla koreina kuin Kohinoor-timantit. Nainen haki jälleen imurin näyttämölle ja tarttui toimeen, riuhtaisten tuolin pois tieltä, jälleen tarpeettomalla voimalla, mitään virheistään oppimatta.

Hupsispupsishuppelijupsis! Pöydän pyyhinnän tieltä nerokkaasti avonaisena tuolille asetettu luumusosepurkki pomppasi kaksoisvoltilla ilmaan, roiskien mennessään ruskeaa sörsseliä tuoleille, lattialle, pöydälle ja laskeutuen näyttävästi naisen villasukille.

Siivottuaan sotkunsa turhautunut nainen pakeni kohti makuukammariaan. Siellä hänet vastaanotti pörinäkuoro. Ampiaisia ikkunassa, taintuneena lattialla, ampiaisia vaatehuoneessa jonne pieni retkikunta oli löytänyt tiensä jo aiemmin. Nainen oli virittänyt oveen näyttävän varoituskyltinkin.
Siivekkäät olivat  perustaneet pesänsä johonkin ulkolaudoituksen alle kesän aikana. Syksyn saapuessa ja kuningattaren annettua kesän palvelleillle alamaisilleen lähtökäskyn ulos kuolemaan ne pyrkivät kohtaloaan vastaan taistellen muuttamaan naisen luokse.
Kyllä maalla on mukavaa.

Myös nainen ryhtyi taisteluun, kuin myrkkypullolla ja lehtirullalla varustettu Xena. Taistelun voitto saavutettiin yhden pistoksen taktiikalla.

Ampiaisepisodin jälkeen naista koeteltiin muunnmuassa sisälle lentäneen talitiaisen ja kadonneen puhelimen taholta.Nuo tarinat ovat liian pitkäpiimäisiä ja ärsytystä aiheuttavia kerrottavaksi. Todettakoon kuitenkin että ne päättyivät onnellisesti.
Siinä vaiheessa kun oli aika lähteä tallille hoitamaan hevosta hän oli kypsää kauraa.
Kypsää nukkumaan, lukkiutumaan pimeään komeroon tai syömään kolme kiloa suklaata.
Toisaalta, mikään ei yleensä virkistänyt naista yhtä tehokkaasti kuin tuon kavioeläimen seura. Siispä nainen uskalsi laittaa toivonsa siihen että ilta korjaa antaa minkä päivä otti. Hän ei olisi voinut enää pahemmin erehtyä.

Tehtyään hevosensa kanssa pitkän kävelylenkin pitkin hämärtyviä peltoja, jutellen, katsellen kettuja, usvan nousua ja etelään matkaajien auroja punertuvalla taivaalla nainen oli iloinen ja rentoutunut ja niin oli hevonenkin.

Lähtiessään nainen ojensi kätensä ottaakseen riimun pois elukan päästä. Samaan aikaan tuo elukka heilautti päätään kohti naista, kysyäkseen josko taskun pohjalta löytyisi vielä naposteltavaa. Seurauksena  naisen sormi tökkäsi suoraan hevosen silmään, tai hevosen silmä naisen sormeen kuten nainen haluaa ajatella vähentääkseen syyllisyyttään. Kenties naisen keskisormi pönötti tavallistakin nakkimaisempana ja jäykkänä etukenossa aiemman ampiaisenpiston seurauksena. Jokatapauksessa eläinparka räpytteli vuotavaa silmäänsä, yritti hangata sitä jalkaansa vasten ja samalla saattaa loppuun lisäherkkujen ronkumistaan.
Seurattuaan tilannetta hetken naisen valtasi huoli, kiukku, täydellinen uupumus ja epäusko.Hän tajusi että paikalle tarvitaan eläinlääkäri. Päivystävä sellainen koska ilta oli jo pitkällä. Kallis sellainen, koska oli päivystysaika.
(Asiaan vihkitymättömille mainittakoon että hevosten lääkintä, hoito ja eläinlääkärikulut ovat yleensä omassa luokassaan.Toteuttamisen hankaluudessa, vaivaloisuudessa ja hintavuudessa.)

Päivystävä tohtori kysyi naiselta ensitöikseen, tilannekuvauksen kuultuaan "aiotteko syödä hänet? "
Nainen pidätteli hysteeristä naurua ja vastasi ettei todennäköisesti aio, toivon mukaan siihen ei tarvitsisi ainakaan ensiapuna mennä vaikka kieltämättä hänen vatsansa kurni ja elämä hevosenomistajan  kyllästytti hetkellisesti.
Vikkelän ajatuksenjuoksun omaava tohtori on jo ajatelmissaan valitsemassa sopivia silmätippoja. Osa niistä niistä nimittäin asettaa hevosen elinikäiseen teuraskieltoon. Perheenjäsentä ei popsita joten lääkitykseksi kävi paras mahdollinen vaihtoehto.

Silmästä löytyi haava,pitkä, ilmeisesti naisen kynnen tekemä, onneksi pinnallinen. Se, mikä uhkasi suistaa hevosnaisen lopullisesti raiteiltaan oli hoito-ohjeistus.Tohtori ilmoitti iloisesti että ensimmäisen vuorokauden ajan tippoja laitetaan KERRAN TUNNISSA.Toisena hoitovuorokautena jo helpottaa, joka toinen tunti rittää. Sen jälkeen siirrytään harvempaan tiputteluun.
Hoitometodi muistuttaa kiduskeinoa kopukoiden omistajia ajatellen.Mutta heitä ei nyt ajatella.

Nainen hakee kotoaan villasukat, huovan ja banaanin ja majoittuu viileähkön tallituvan muhkuraiselle sohvalle kidutettavaksi. Puhelin mölisee naisen hereille läpi yön, noin puolentoista tunnin välein ( kohtuuden nimissä on tunnin väliä vähän venytettävä). Kävelee kuutamon valaiseman pihan poikki talliin, saa vastaansa ilahtuneen hörinän ja ihmetyksen.Toisena yönä yksikään hevosista ei ihmettele outoa hiipparia.

Juodessaan tallituvan automaatin aamukahvia nainen arvelee joskus olleensa paremmassakin iskussa.

Nainen saa päiväsaikaan apua tallilta, ihanalta hevostäti Minnalta, mieheltään joka myös perehdytetään hevosen silmän hoidon tehtäviin.
Toisen vuorokauden lopulla nelijalkaisen ystävän silmä näyttää erinomaisen hyvältä, ja nainen on  onnellinen etteivät ponnistelut ole olleet turhia. Papparainen paranee!

Sanonta huoleton on hevoseton poika on paras sanonta koskaan, ja elämä on laifffia.
Rentouttavaa viikonloppua teille , kansalaiset!
Pitäkää kiinni hatuistanne jos tuulee älkääkä syökö lemmikkejänne jos ei ole pakko.

Mukiinmenevä elämä

Sain flunssasta tukkoisen pääni sisällä inspiraation ryhtyä ruotimaan mukikaappia. Se on aivan liian täynnä jos jonkinlaista kuppia ja osa pitäisi laittaa kiertoon.

Mukeja ei kuitenkaan noin vain lähetetä maailmalle. Niihin liittyy ihmeellisiä tunnelatauksia:rupisia riimejä ja karmeita tarinoita, hunajanmakeita muistoja, mielikuvia ajasta jolloin elämä soljui kuin silkkiä vaan.

Syntymiä ja kuolemia.

Melko kovaa kamaa, nämä mukit.

Sanomattakin lienee selvää ettei ihminen voi luopua ainakaan elämänsä ensimmäisestä mukista.Pientä osumaa ottaneesta jossa katselevat samat elukat kuin silloin lapsena.Punainen kettu ja vihreä kissa.

Tai voisiko kasvottoman kirppishaukan armoille lähettää kuopuksen ensimmäisen oikean mukin? Sen kaksikorvaisen joka ostettiin ruotsinlaivalta.

Ostaessani mukia muistan vaikean ja terveydellisiä haasteita sisältäneen vauvavuoden jälkeen miettineeni että tyttö on oikeasti hengissä, hyvävointinen ja tarvitsee ihan oikean mukin.

 Min älskning.

Muistan myös sen riemun aallon joka tuota ajatusta seurasi, siinä tax freen käytävällä. Saattoi se johtua osittain myös siitä että olin matkalla buffetpöytään.

Entäs Söderskärit? Ne pysyvät täällä!
Se ihana päivä kauan sitten, ennen lapsia. Silloin saattoi päätyä miehen kanssa ex-tempore-retkelle keskelle merta.
Upealle Söderskärin majakkasaarelle huikaistumaan maisemasta ja vapaudentunteesta, ja syömään lohisoppaa.
Suosittelen lämpimästi kesäretkikohteeksi!

Isän kuppi ja Äidin kuppi? Hyvin vähän käytetyt mutta tunnearvon takia palaavat kaappiini. Isovanhempien kupit, heidän kuoltuaan minulle päätyneet.

70-luvun marimekkoa, automukit, kahden pienen pojan omat. Mieheni ja hänen veljensä ovat niistä ryystäneet maitoa, o`boyta, viinimarjamehua ?

Lanko kuoli kun tyttäremme syntyi. Noiden päivien tunnelataus tuntuu nyt muisteltuna unenomaiselta ja epätodelliselta.

Tytär saa toisen mukin, poika toisen.

Juovatkohan niistä raparperiehua tänä kesänä, tarkoituksenani on kunnostautua mehunkeittäjänä. Ensimmäistä kertaa elämässäni.

Greatest mom- muki on käytössä harva se päivä. Ostin itse itselleni Tukholmasta (Lagerhausisista: astioita, kynttilöitä, saippuoita.Nyt niillä on nettitoimitus suomeenkin!) , mahdollisesti häivähdys mustanpuhuvaa savolaishuumoria siivitti ostopäätöstä.

Tätä mukia tarvitsen varsinkin silloin kun epäonnistun Keep calm and drink coffee-mukin ohjeistuksen noudattamisessa ja pirttihirmu pääsee irti.

Syitä Keep calm- mukin tarpeellisuudelle ei ehkä tarvitse enempää perustella. Päivittäin käytössä.

Picasson rauhankyyhky muki taas on kauan sitten saatu lahja omalta äidiltäni. Rauhan  sanansaattajaa on ajoittain tarvittu, nykyään onneksi aika harvoin. Muki saa silti jäädä, varmuuden vuoksi.

Kiinalaiset harakkakupit ovat terassitunnelmia silmälläpitäen tehty kirppislöytö valtavalta, Espoossa sijaitsevalta  kirpputori Akselilta.

Kun nainen haluaa fiilistellä oikein kunnolla nainen ottaa nämä esiin.

Kauniit kupit, kukkivat puut, laulavat linnut.Maailma on hetken täydellinen. Ja saavutetusta täydellisyydestä pidetään kiinni.

Supermiehen sai esikoinen ystävältään 7-vuotislahjaksi.Nuorelle Supermiehelleni on erityisen tärkeää että muki on SUURIN JOKA TALOSTA LÖYTYY.




Edellämainittujen lisäksi kaapin uumenissa lymyili runsas määrä vähemmän tärkeitä mutta jotenkin kivoja mukeja; on Kekkosta, muumia, palloa ja raitaa.

Säästän teidät kuitenkin loputtomalta mukisaagalta ja lopetan historiikkini tähän.

Tai hetki vielä, yksi on pakko vielä esitellä! Lahja ystävältä. Vetää sanattomaksi vai mitä?

Tämän arvoa ei rahassa mitata.

Ja kyllä, joka hiivatin kuppi pönöttää edelleen paikallaan täpötäydessä kaapissa.