Hirviö puutarhassa

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

 Minulla oli unelma. Se oli vallannut mieleni lähes joka kevät jo vuosien ajan. Toistuvista pettymyksistäni huolimatta haaveideni laiva sai uutta tuulta purjeisiin ja pökköä pesään uuteen kotiin muuttaessamme. Minä halusin tsehovilaisen puutarhan !

Kyseistä termiä voi varmasti tulkita monella tavalla. Minun tsehovilaisessani vallitsisi aavistuksen rappioromanttinen tunnelma. Vanhat hedelmäpuut, sammaleen peittämät kivet ja menneen maailman tuoksua lehäyttelevät jasmiinipensaat (kaikki edellämainitut elementit löytyvät pihaltamme). Ja vähintään yksi, kauniisti ruostunut takorautapatsas.
Itse siemailisin huvilani katetulla kuistilla kahvia tai mahdollisesti jääkylmää sitrunalimonaadia, esteettisen täydellisyyden ympäröimänä, minkään häiritsemättä silmää. Katseen viipyillessä kesäillan kauneudessa.Valkoisiin pukeutuneena, luonnollisesti.

Nyt kuitenkin kävi niin että myös lapsillani oli unelma, joka liittyi puutarhaan. Siitä oli  puhuttu pitkään. Säästetty rahaakin. Kokeiltu ystävien pihoilla ja haaveiltu omasta. Lapset halusivat trampoliinin. Ison, ruman trampoliinin. Kun vielä ystävillämme oli sellainen myytävänä edullisesti tajusin, ettei väistämätöntä voinut väistää. Hirviö saapui pihallemme samalla kun Tsehov otti niin sanotusti ritolat. Ei totisesti ole mitään, mitä ei äiti lastensa eteen tekisi .

 

 

 

  Olen jo päässyt yli pahimmasta puutarhapettymyksestäni. Rumilus on aina valmis viihdyttämään lapsia ja heidän iloaan on nautinto seurata. Vaatteenikaan eivät todellisuudessa pysy valkoisina kolmea minuuttia pidempään.

     Aion silti pitää kiinni haaveeni rippeistä ja rakentaa semi-tsehovilaisen terassitunnelman.
     Lupaan jakaa sen täällä blogissani tuonnempana.

     Juon kuistilla Pepsi Maxia, tahraisissa vaatteissa.
     Annan katseeni viipyllä pihahirviön sylissä ilakoivassa jälkikasvussani.
     Jasmiini tuoksuu.
     Pihatonttu katkenneine lakinhiippoineen on sopivan dekadentti.

     Riittää minulle.