Siis kohti aikaa mustaa mustempaa, ei valoa tuo taivaskaan
vaan itkee kylmin kyynelin
se aurinkoa takaisin.
Saatuani sielustani ulos tuon synkän, runollisen mietelmän ryhdyin pohtimaan synkkyyden syvintä olemusta ja näköjään kirjoittamaankin siitä.
Piti kirjoittaa kauneudesta, mutta eivät nämä kovin kaukana toisistaan ole.
Ettei vain seuraisi kohtalokkaita väärinymmärryksiä julistan että pidän synkkyydestä.
Sopivalla kauhalla annosteltuna, sarkasmilla suolattuna ja mustalla huumorin kukalla kruusattuna.
Siitä että synkkänä ollaan kun on tarvetta. Ja oikein kunnolla ollaankin.
Kun tarvetta ei ilmene osataan palata mustasta moodista takaisin riemun tielle.
En oikein tiedä onko termi synkkyys edes aivan adekvaatti kuvaamaan tuota tummansävyistä mutta voimaannuttavaa ,katkeransuloista tilaa.
Uskoakseni monilla suomalaisilla on erityistä lahjakkuutta tällä saralla.
Toisen väärinymmärryksen välttämiseksi mainitsen etten tarkoita tässä hekumoidulla synkkyydellä kaamos- tai muutakaan masennusta.
Niissä ei ole mitään nautittavaa, ja kaikki myötätunto heille joita ne koskettavat.
Allekirjoittaneelle olisi kauhistus asua ikuisen auringon maassa jonne routa ei saavu koskaan ja kaikki ovat jatkuvasti iloisella mielellä (tai ainakin näyttävät siltä) ja jokaisen vastaantulijan kanssa pitää vääntää jutunjuurta mielenkiinnottomista asioista vaikka mieluummin mulkoilisi viereisen talon seinää omiin ajatuksiinsa vaipuneena Sonata Arcticaa kuunnellen.
Elämälle kiitos oikeudesta sisäänpäin kääntyneeseen mulkoiluun!
Epäkohtelias jurottaminen, tervehtimättä jättäminen ja muut maassamme esiintyvät käytöskukkaset ovat sitten asia erikseen ja saavat näkemään punaista vähintään yhtä paljon kuin jatkuva riemukas sosialiseeraus.
Flunssakauden avajaisista huolimatta.
Onkohan asialla jotain tekemista sen kanssa etten ole ajanut yhdenkään mopoauton vaavedessä moneen viikkoon?
Tai sen ole koskaan ennen nähnyt niin upeaa malvanväristä krysanteemiä jollaisen eilen ostin?
Elämälle kiitos näistäkin!
Luonto pistää yhä parastaan, ennen vaipumistaan talven alle. Esittelee monimuotoisuuttaan, sävyjään ja antimiaan.
Muuttuu joka päivä.
Tarjoaa uusia ihmeitä.
Huomasin viikon aikana saaneeni taas katsella ja kuvata paljon kaikenlaista yltiömäisen kaunista.
Tarjoilen tässä sitä teillekin kuvien kautta, synkän monologini vastapainoksi, olkaapa hyvät!
Savonmualta vierailulle saapunut mummi löysi sienitutkakatseellaan olohuoneemme ikkunan alta kanttarelliapajan.
Näin pojan koulun pihalla Pihlajan jonka marjasato oli uskomattoman runsas.
Pysähdyin kävelylenkillä ja kauan katsoin sinua syvälle silmiin
Metsässä söin noin litran puolukoita. Kiiltäviä, kirpeitä.
Metsä oli häikäisevän kaunis ja ihmeellinen, kuten se tapaa olla. Hirvikärpäsiä löytyi kotona päästäni seitsemän.
Lukit olivat kutoneet vahvat verkkonsa puihin
Kanervassa touhusi leppäkerttu sitä mitä leppäkertut tapaavat touhuta.
Kanerva kaunistaa jo kotiakin.
Kotipihan luumut ovat kenties kohta kypsiä
Perhonen laskeutui lauantain aamuaurinkoon, portaiden eteen ihasteltavaksi.
Sopivan synkkää ja kepeän kaunista viikonloppua, ihmiset!
Nauttikaamme matkastamme roudasta rospuuttoon!
