Puutarhasta, päivää!

Syyskuussa monta on ihmeellistä asiaa.

Puutarha kutsuu.
Esittelee metamorfoosiaan. Hämmästyttäviä  muutoksia, outoja  värejä ja tuoksuja. En ole kokenut niitä ennen, vuosi täällä ei ole vielä täynnä.

Jotkut kasvit ovat jo vanhentuneet arvokkaasti, ovat ruskeita ja ruttuisia.Tai hehkuvat räiskyvän suureellisesti värejä ennen talven syliin vaipumistaan.
Toiset puskevat esiin uutta elämää kalenterista piittaamatta.
Punainen pelargonia ilmoittaa korskeasti vuodenaikojen olevan vain kirjaimia.Mummokukassa on woimaa.

Etana ei aio jättää pionia. En tiedä onko kotilon asukki enää elävien kirjoissa.

Liljoista on jäljellä rapeat, ruskeat kodat, kuin pienet paperipussit. Ne näyttävät kiehtovilta.Onkohan pussukan tehtävänä kylvää lisää lajitoverita ensi kesäksi?

Aamuisin piha on märkä kasteesta, usein on vielä usvaista kun aurinko hipaisee puutarhaa ensimmäisen kerran.
Silloin voi nähdä päivän kauneimman hetken.
Eräänä aamuna ehdin käymään rannassa. Sumu on juuri väistämässä kirkkautta ja meri on täydellinen.

Pelkällä ihastelupihastelulla ei pärjää. Kuuluu myös kutsuhuuto raatamaan ranka rutussa. Tsehovilaisuus kunniaan, mutta viidakoksi ei tohdi takapihaakaan päästää. Sinne voisi silloin piiloutua vaikka viisisataa kiloinen villisika!
Kalliollemme kakkiva  jättiläismäyrä kuuluu jo kalustoon, se riittäköön.Mäyrän olen havainnut yöllä ikkunasta kurkatessani.
Sen vaikuttavat kakkakasat löysin hakiessani käpyjä kanervien kaveriksi. Samalla löysin myös puolukat!
En tiennyt että niitä kasvaa meillä. Onneksi mäyrä oli jättänyt tuotoksensa kiitettävän etäisyyden päähän marjoista, ja sain kelpo välopalan.

Katko, leikkaa, haravoi, ajele. Kaiva ja poimi. Istu ja juo kahvia.
Onneksi on lapsityövoima.
Duo ketterine käsineen viskoo hapantuneet hedelmät säkkiin sadan salaman nopeudella.
Kiitos lapset, se on taas euro per nuppi, olkaapa hyvät!

Miksi tuon tontun monttukaan ei edisty, aina lapio kourassa kun ohitse kuljen!? Nojailee siihen ja toinen mulkoilee tuimana työnjohtajana taustalla. Asetelmassa on jotain tuttua, mutta koska olen korrekti ihminen en lähde erittelemään mitä.

Pidimme miehen kanssa oikein pihatalkoot, lapset hoidossa ja hihat heilumaan!
Leikkuri pössäytti pakokaasut raikkaaseen maalaisilmaan ja leikkasi kiinni heti alkajaisiksi. Ukko ei näyttänyt kovin valoisalta eikä näyttänyt myöskään nurmikon tulevaisuus.
Puskassa oli hyvä murjottaa.

Miksi pihan risut ja ruipelot pikkupuut eivät vähene vaikka risukasa kasvaa!?
Päivä kyllä paistaa risukasaankin, uskon sen nyt kun itse näin.

Päivä paistoi  myös myrtyneimpäänkin mieleen kun pizzapoika kurvasi paikalle.
Niin maalle ei voi ihminen muuttaa ettei pizzamobiili  suostu saapumaan perille asti hädän hetkellä.
Teen mahdollisesti lakiehdotuksen vilkkuvalon ja hälytyssireenin asentamiseksi pizzankuljetusajoneuvoihin.Niillä on todellinen kiire!

Olen jo hiukan hamuillut talvi-istutuksia terassille vaikka eräät eivät sielläkään malta lopettaa kukkimista!
Kurpitsa pönöttää portaalla ja ilahdun aina sen nähdessäni.
Voimia vieneen, rankan kanervakriisin vääränvärisine kukintoineenkin  olen ehtinyt selättää.

Vielä on syksyä jäljellä, repikää siitä riehakkasti riemua, ihmiset!

Yksin kotona

Minä olen yksin kotona. Pidempään kuin tunnin, kaksi tai kolme. Olen yksin yhteensä viisikymmentäneljä (54) tuntia.

Vastaava tapaus oli muistaakseni vuonna 2008 jolloin olin yksin kotona noin vuorokauden. Oikeastaan en ollut silloinkaan ihan yksin sillä odotin esikoista.

En ole koskaan ollut erossa kummastakaan lapsestani yhtä yötä pidempään.
Nyt saattaa olla korkea aika.
Perhe on säätänyt ja säheltänyt itsensä junaan ja matkannut sukuloimaan Keski-Suomeen.
Minut on unohdettu kotiin yhdessä tuliaiskassin kanssa.
Aion sekoilla (= valokuvata, puhua yksinäni, laulaa pahalla äänellä) , kuunnella musiikkia fiiliksen mukaan, ikävöidä vähän ja syödä roskaruokaa.
Niin kuin vain keski-ikäinen täti-ihminen voi.

Jos murtovarkaat saapuvat väännän heidät silta-asentoon ja heitän kenkäkomeroon itkemään.
En ehkä näytä yhtä söpöltä kuin Macaulay Culkin.

Homma on alkanut hyvin.
Kun rakkaitteni selät loittonivat kohti junaa josta he olivat vähällä myöhästyä ( kylmä hiki kihosi otsalleni pelkästä ajatuksesta) kaasutin kohti Mc Donaldsia, ihan vain siksi että teki mieli.

Pyörähdin myös kirppiksellä enkä turhaan: löysin upeat, hamam-tyyliset vanhat käsi/keittiöpyyhkeet hintaan 1e/kpl.
 Joku oli silittänyt ja viikannut ne niin huolella että harmittaa koskea (totesi nainen joka ei silitä koskaan.Esikoinen kysyi 5-vuotiaana mikä tuo on nähtyään silitysraudan).
Wrightin veljesten lintuaiheiset opetuskuvat sykähdyttivät myös. Yksin ollessani ehdin vatuleerata ja pähkäillä niille sopivia kehyksiä ja sijoituspaikkaa.

Mahdollisesti odotan miestä poraa ojentaen kun hän saapuu kotiin hurjasti virkistyneenä lasten kanssa tehdystä rentoutumisreissusta.

Tartuin heti palattuani toimeen ja raivasin alakerran järjestyksen tilaan.  Pois näkyvistä ajelehtivat lelut, lehdet ja astiat.
Ah sielu ja silmä levätä saa.
Tuntuu pysähtyneeltä ja samalla helpottavalta kun tavarat pysyvät paikoillaan eikä lattioille ilmesty rojua.

Koti on hiljaa. Todella hiljaa.Liian hiljaa? EI LIIAN HILJAA VAAN SOPIVAN, IHANAN, TÄYDELLISEN HILJAA! NAUTI, NAINEN, karjuu sisäinen järki-ihmiseni.

 Nautin, NAUTIN, mutta samalla pieni kaiho ja tyhjän tunne hiipii sisuksiin. Mitähän Jyväskylän suunnalla puuhataan? Onkohan kuopus aivan poikki kun ei junassa päiväunia ottanut? Ei kai esikoinen ikävöi serkkunsa luona yökyläillessään? Laittaako mies tytölle aamulla leggingsit jotka eivät TODELLAKAAN sovi yhteen paidan kanssa ? (jos laittaa niin luojan kiitos minun ei tarvitse olla näkemässä ).

Se on suo siellä ja halvatun vetelä täällä. Kenties tiedät tunteen: yksin olo on upeaa, luksusta, kaivattua, toivottua. Täysin yksinäiseen tilaan ei kuitenkaan enää vanhemmaksi tultua ole pääsyä.  Lapset kulkevat aina mukana. Niin kuulukin olla.

Mies laittaa kuvaviestin jossa kuopus pitää sylissään muutaman kuukauden ikäistä vauvaserkkua.
Liikuttavuuspisteitä miljoona,allekirjoittaneelle puskee tippaa silmäkulmaan.

Tässä vaiheessa Spotify auttaa. Olen laatinut Yksinäisen Muijan soittolistan ja Beastie Boysin Fight for your right (to party) laukaisee tilanteen.

Soittolistan alkupää on tällainen (vinkkinä siltä varalta että sinutkin jätettäisiin yksin kotiin. Cheekiä kuuntelemalla et selviä)

1. Led Zeppelin- Kashmir
2. Apulanta- teit meistä kauniin
3.Megadeth- Symphony of destruction
4.Battlebeast- Touch in the night
5.Eläkeläiset- Humppalaki
6.Metallica-Harvester of sorrow


Puutarha on kaiken lomailun lomassa jäänyt viime aikoina turhan vähälle huomiolle. Vaeltelen katsomassa mitä sinne kuuluu.
Rikkaruohoja kuuluu.

Myös omenat, viinimarjat ja vadelmat ovat kohta kypsiä ja näyttävät kauniilta.
Porkkanamaatani sen sijaan ei voi sanoa kovin kauniiksi. alimittaiseen lootaan on noussut ehkä kolme melko kituliaan oloista porkkanan naattia! Nyt on oikea hetki puutarhurin nostaa ylpeänä satoaan!

Odotan maasta nousevan pienen mutta napakan, muhevan, porkkanan. Kuten voitte kuvista todeta ei noussut ihan sellaista.
.
Lehtipersilja suorastaan rehottaa, ruohosipulin kasvu on ollut hiukan vaisumpaa. Molempia on käytetty kesän mittaan paljon, ja lapset popsivat niitä mielellään suoraan suuhunsa.

Istuttamani lupiinit kukkivat nyt, kolme myöhäistä  kaunokaista. Ensi kesänä varmasti ainakin neljä.

Illan hämärtyessä laitan kynttilöihin tulen, mutustelen toffeeta ja kuulen kenties kulkijan rajan takaa : pihapolulta kuuluu askeleita ja kahinaa mutta ketään ei näy.
Peura tai peikko, senkun kuljet kunhan et tunkeudu tilaani !
Ei tunkeutunut.

Hiljaisuudessa talovanhuksen jutustelun kuulee selvemmin. Se napsuttelee, narahtelee, kopsauttelee.
Kertoo tarinaansa täällä eletyistä elämistä.

Aamulla nukun kymmeneen ja herättyäni kurkistan lasten huoneisiin. Siistiä ja hiljaista!
Soitan miehelle joka kertoo kuopuksen nauttivan suuresta sukulaisten määrästä ja maiseman vaihdoksesta suuresti,
Saan kuvaviestin jossa esikoinen poseeraa naama loistaen serkkunsa kanssa HopLopissa.

Kaikki on kohdallaan!

 

Yksin oleminen alkaa muuttaa perspektiiviäni meneillään oleviin asioihin. Huomaan etteivät
 ongelmat tunnu niin isoilta ja ratkaisut vaikuttavat helpommilta.
Mietin myös sitä että monelle yksin olo on normaali tila. Jos yksin elävä viettää muutamia päiviä tiiviisti toisten kanssa seuraako kenties samanlainen perspektiivin muutos käänteisenä? Ja toisaalta ikävä omaan rauhaan, samalla nautinto toisten ihmisten seurasta.

Tajuan etteivät tilanteet ole suoraan verrannolisia. Osa ihmisistä ei ole yksin omasta tahdostaan, perhe ja parisuhde sen sijaan ovat aina omia valintoja.
Haluan olla kiitollinen siitä että olen saanut mahdollisuuden valita.

Se tuntuu jotenkin helpommalta kuin yleensä kun perhe on muutaman sadan kilometrin päässä.

Nauttikaa viikonlopusta ihmiset, yksin, kaksin tai miten vain !

Perjantaista sunnuntaihin

Kulunut viikko oli raskas, salonkikelpoisesti kuvattuna. Rouheammin kuvattuna sanoisin että se oli hanurista.

Sairastin itse koko viikon ärhäkkää, kuumeilevaa flunssaa, ja pian myös lapset sairastivat sitä. Säästän teidät tarkemmilta kuvauksilta viikon kulusta. Todettakoon vain että viikon loppupuolella äiti oli vähän väsynyt ja peilikuvakin kuului ei heikkohermoisille-osastoon.

Päätimme viettää mahdollisimman aikatauluvapaan ja rennon viikonlopun, ja täytyy sanoa että olen nauttinut siitä suuresti.

 

Perjantaina pakenin puutarhaan viettämään privaattiaikaa heti kun mies saapui kotiin töistä. Kuljeskelin katsomassa kuinka raparperin kukat olivat auennet oudoista nupuistaan, syreeni juuri aikeissa puhjeta täyteen kukoistukseen ja istuttamani lupiinit ovat saaneet jonkinlaisia supervoimia ja kasvavat valon nopeudella.

Kiehtovin paikka pihalla on kuitenkin juuri nyt tinttikatsomo. Talitiaiset ovat majoittuneet keväällä kiinnittämäämme linnunpönttöön ja nälkä pöntön sisäpuolella on loputon. Tiaiset lennättävät ahneillle lapsilleen muonitusta aamusta iltaan ja tuota trafiikkia on terapeuttista katsella.

Kahvikuppi käteen (tässä tapauksessa tarvittiin oman olemuksen vastapainoksi esteettistä, kiinalaista harakkakuppia) ja kalliolle katselemaan. Siinäpä lepäsi muija ja sen sielu.
 Mindfullnessia parhaimmillaan, sanoisin.

Myös lapset malttoivat viikonlopun aikana istua katselemassa tiaisten perhe-elämää.

Kun mies lähti kuskaamaan esikoista kaverille kylään päätin vielä hypätä autoon ja jatkaa rentoutumista ja mökkihöperyyden häätöä tilpehöröinnin parissa Koiramäen Pajutallilla .

Tämä Tuusulassa sijaitseva pieni helmi pitää sisällään mm. kahvilan, aika ison sisustusmyymälän ja pajuviljelmän.Siellä asustaa myös kaksi minipossua (isoa!) ja pupuja
.
Kuriositeettina tiuhaan tahtiin matalalta yli menevä Helsinki-Vantaan lentoliikenne.
Antaa sopivan twistin pihapiirissä vallitsevaan menneen ajan meininkiin.

 

Ei ollut yllätys että mukaan tarttui pari tarpeellista tavaraa.

Kuten muutama postikortti koristeeksi ja  liitumaalattu kyltti (allekirjoittanutta riivaa tällä hetkellä outo kylttihimo.Haen jatkuvasti paikkoja jotka voisin kyltittää.En uskalla lähteä sen syvällisempiä tulkintoja himolleni hakemaan).

Kyltti löysi paikkansa kylpyhuoneen ovesta. Siltä varalta etten muistaisi minne menen kun haluan suihkuun.

Paluumatkalla kaikkialla oli niin upeita maisemia että tein pari kuvaamispysähdystä. Metsäpysähdyksen tein myös, varsin mielenkiintoisen historian omaavalla Lemminkäisen Temppelillä. Suosittelen kurkkaamaan linkkiä.
Paikassa jylhine kallioineen on kieltämättä jotain hyvin vaikuttavaa.

Kuusen oksassa roikkui naavaa jonka pitäisi kai kertoa ilman puhtaudesta. Vai olikohan oksaan sittenkin tarttunut pala Ior Bockin partaa?

Lauantai-aamupäiväksi oli tiedossa ohjelmaa, ja aikamoista ohjelmaa se olikin! Lähdimme kaksin miehen kanssa (Siis aivan kaksin.Siis ilman jälkikasvua.Aikuiskokoonpanolla.K-40 ikärajalla) hengailemaan ja syömään.

Tämä on meille hyvin harvinaista koska hoitoapua ei juurikaan lähietäisyydeltä löydy. Näin on ollut aina, ja olemme siihen tottuneetkin. Kuitenkin rohkenen epäillä että pikkulapsiaika olisi muotoutunut hiukan erilaiseksi jos apuvoimat olisivat olleet puhelinsoiton päässä.

Ja kyllä, kadehdin vilpittömästi  niitä joilla tällainen luksusetu on. Arvostakaa!

Nyt lapsukaisia saapui ensimmäistä kertaa kaitsemaan ilmoituksen kautta löydetty, erittäin mukavalta vaikuttava nuori nainen.
Kaikki sujuikin loistavasti ja seuraava kerta on jo buukattu.

Miehen kanssa hämmästelimme toistuvasti miten outoa on ruokailla ravintolassa ilman keskeytyksiä. Ja kiroilla päräyttääkin voi juttua tehostaakseen ilman huonon äidin leimaa.Tähän voisi tottua!

Söimme Porvoossa ravintola Zum Beispielissä.
Raikas miljöö, hyvä sijainti, hyvä ruoka. Tilaamani vegeburgeri oli erilainen kuin mikään aiemmin nauttimani. Positiivisella latauksella.

Iltapäivän vietimme koko perhe ulkona. Olen halunnut saada edellisten asukkaiden jättämän suihkulähteen toimintakuntoon, ja nyt vehje pelaa ainakin jotenkuten.
Veden sulosolinasta voi  nauttia aina muutaman tunnin kerrallaan. Aavistus mannermaista tunnelmaa tuulahtaa puutarhaan.

Saunakin päätettiin lämmittää kuten kesäiseen launtai-iltaan kuuluu. Mieheen iski kesken puunhakkuun perunalastupiru mikä tarkoitti retkeä huoltoasemalle. Tarjouduin tehtävään paitsi perunalastujen myös oman niittykukkapiruni takia. Kimppu sellaisia oli saatava ja kävin matkalla poimimassa ihanan puskan.

Uskomatonta kyllä lupiinitkin olivat jo kukassa.Onko nyt vähän aikaista niille vai kuvittelenko vain?

Kukkakeikka kannatti sikälikin että pääsin seuraamaan upean kurjen kulkua pellolla aika läheltä. Myös sen lentoon nousu oli komeaa katseltavaa.

Ajella kauniissa kesäillassa, halki maalaismaiseman, motörheadia kuunnellen. Paremmin ei ehkä voisi olla.

 Sunnuntaikin on sujunut tähän asti aika auvoisesti. Istun männyn siitepölyn valtaamalla terassilla kirjoittamassa blogiani, mies ja poika ovat kantoapuna kaverin luona ja nuori emäntä nukkumatin mailla.

Illaksi on luvassa vielä ihanaa : hevonen on tänään päässyt kesälaitumelle ja lähden kavioeläintä kavereineen sinne tapaamaan.

Olen aika varma että kopukkakin on melko mairealla mielellä.