sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Perjantaista sunnuntaihin

Kulunut viikko oli raskas, salonkikelpoisesti kuvattuna. Rouheammin kuvattuna sanoisin että se oli hanurista.

Sairastin itse koko viikon ärhäkkää, kuumeilevaa flunssaa, ja pian myös lapset sairastivat sitä. Säästän teidät tarkemmilta kuvauksilta viikon kulusta. Todettakoon vain että viikon loppupuolella äiti oli vähän väsynyt ja peilikuvakin kuului ei heikkohermoisille-osastoon.

Päätimme viettää mahdollisimman aikatauluvapaan ja rennon viikonlopun, ja täytyy sanoa että olen nauttinut siitä suuresti.



Perjantaina pakenin puutarhaan viettämään privaattiaikaa heti kun mies saapui kotiin töistä. Kuljeskelin katsomassa kuinka raparperin kukat olivat auennet oudoista nupuistaan, syreeni juuri aikeissa puhjeta täyteen kukoistukseen ja istuttamani lupiinit ovat saaneet jonkinlaisia supervoimia ja kasvavat valon nopeudella.



Kiehtovin paikka pihalla on kuitenkin juuri nyt tinttikatsomo. Talitiaiset ovat majoittuneet keväällä kiinnittämäämme linnunpönttöön ja nälkä pöntön sisäpuolella on loputon. Tiaiset lennättävät ahneillle lapsilleen muonitusta aamusta iltaan ja tuota trafiikkia on terapeuttista katsella.

Kahvikuppi käteen (tässä tapauksessa tarvittiin oman olemuksen vastapainoksi esteettistä, kiinalaista harakkakuppia) ja kalliolle katselemaan. Siinäpä lepäsi muija ja sen sielu.
 Mindfullnessia parhaimmillaan, sanoisin.

Myös lapset malttoivat viikonlopun aikana istua katselemassa tiaisten perhe-elämää.






Kun mies lähti kuskaamaan esikoista kaverille kylään päätin vielä hypätä autoon ja jatkaa rentoutumista ja mökkihöperyyden häätöä tilpehöröinnin parissa Koiramäen Pajutallilla .

Tämä Tuusulassa sijaitseva pieni helmi pitää sisällään mm. kahvilan, aika ison sisustusmyymälän ja pajuviljelmän.Siellä asustaa myös kaksi minipossua (isoa!) ja pupuja
.
Kuriositeettina tiuhaan tahtiin matalalta yli menevä Helsinki-Vantaan lentoliikenne.
Antaa sopivan twistin pihapiirissä vallitsevaan menneen ajan meininkiin.







Ei ollut yllätys että mukaan tarttui pari tarpeellista tavaraa.

Kuten muutama postikortti koristeeksi ja  liitumaalattu kyltti (allekirjoittanutta riivaa tällä hetkellä outo kylttihimo.Haen jatkuvasti paikkoja jotka voisin kyltittää.En uskalla lähteä sen syvällisempiä tulkintoja himolleni hakemaan).

Kyltti löysi paikkansa kylpyhuoneen ovesta. Siltä varalta etten muistaisi minne menen kun haluan suihkuun.





Paluumatkalla kaikkialla oli niin upeita maisemia että tein pari kuvaamispysähdystä. Metsäpysähdyksen tein myös, varsin mielenkiintoisen historian omaavalla Lemminkäisen Temppelillä. Suosittelen kurkkaamaan linkkiä.
Paikassa jylhine kallioineen on kieltämättä jotain hyvin vaikuttavaa.

Kuusen oksassa roikkui naavaa jonka pitäisi kai kertoa ilman puhtaudesta. Vai olikohan oksaan sittenkin tarttunut pala Ior Bockin partaa?





Lauantai-aamupäiväksi oli tiedossa ohjelmaa, ja aikamoista ohjelmaa se olikin! Lähdimme kaksin miehen kanssa (Siis aivan kaksin.Siis ilman jälkikasvua.Aikuiskokoonpanolla.K-40 ikärajalla) hengailemaan ja syömään.

Tämä on meille hyvin harvinaista koska hoitoapua ei juurikaan lähietäisyydeltä löydy. Näin on ollut aina, ja olemme siihen tottuneetkin. Kuitenkin rohkenen epäillä että pikkulapsiaika olisi muotoutunut hiukan erilaiseksi jos apuvoimat olisivat olleet puhelinsoiton päässä.

Ja kyllä, kadehdin vilpittömästi  niitä joilla tällainen luksusetu on. Arvostakaa!

Nyt lapsukaisia saapui ensimmäistä kertaa kaitsemaan ilmoituksen kautta löydetty, erittäin mukavalta vaikuttava nuori nainen.
Kaikki sujuikin loistavasti ja seuraava kerta on jo buukattu.

Miehen kanssa hämmästelimme toistuvasti miten outoa on ruokailla ravintolassa ilman keskeytyksiä. Ja kiroilla päräyttääkin voi juttua tehostaakseen ilman huonon äidin leimaa.Tähän voisi tottua!

Söimme Porvoossa ravintola Zum Beispielissä.
Raikas miljöö, hyvä sijainti, hyvä ruoka. Tilaamani vegeburgeri oli erilainen kuin mikään aiemmin nauttimani. Positiivisella latauksella.





Iltapäivän vietimme koko perhe ulkona. Olen halunnut saada edellisten asukkaiden jättämän suihkulähteen toimintakuntoon, ja nyt vehje pelaa ainakin jotenkuten.
Veden sulosolinasta voi  nauttia aina muutaman tunnin kerrallaan. Aavistus mannermaista tunnelmaa tuulahtaa puutarhaan.

Saunakin päätettiin lämmittää kuten kesäiseen launtai-iltaan kuuluu. Mieheen iski kesken puunhakkuun perunalastupiru mikä tarkoitti retkeä huoltoasemalle. Tarjouduin tehtävään paitsi perunalastujen myös oman niittykukkapiruni takia. Kimppu sellaisia oli saatava ja kävin matkalla poimimassa ihanan puskan.




Uskomatonta kyllä lupiinitkin olivat jo kukassa.Onko nyt vähän aikaista niille vai kuvittelenko vain?

Kukkakeikka kannatti sikälikin että pääsin seuraamaan upean kurjen kulkua pellolla aika läheltä. Myös sen lentoon nousu oli komeaa katseltavaa.




Ajella kauniissa kesäillassa, halki maalaismaiseman, motörheadia kuunnellen. Paremmin ei ehkä voisi olla.

 Sunnuntaikin on sujunut tähän asti aika auvoisesti. Istun männyn siitepölyn valtaamalla terassilla kirjoittamassa blogiani, mies ja poika ovat kantoapuna kaverin luona ja nuori emäntä nukkumatin mailla.

Illaksi on luvassa vielä ihanaa : hevonen on tänään päässyt kesälaitumelle ja lähden kavioeläintä kavereineen sinne tapaamaan.

Olen aika varma että kopukkakin on melko mairealla mielellä.



 




 





2 kommenttia :

  1. Vitsi miten kivoja kuvia, tuo missä makailet ja hymyilet, lapset istuvat vierekkäin ja moni muu. Ihana postaus. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! En muistanutkaan miten ihanaa aikaa kesä oikeasti on ☺

      Poista