torstai 9. kesäkuuta 2016

Kesä on laskeutunut

 

Täällä kaikki merkit viittaavat siihen että kesä on asettunut  kohdalleen. Hyvässä ja pahassa.

Luonnossa asiat tapahtuvat kiihkeän kevään jälkeen sen verran hitaammalla tempolla ettei hatustaan tarvitse enää pitää kiinni.





Puutarhan hienohelmat, nuo aikaiset, uhkeat ja kukkeat hedelmäpuut ovat joutuneet palaamaan vähäksi aikaa tavispuiksi jotka eivät kerää sen enempää huomiota. Mutta vain syksyyn saakka.

Lähes päivitäin tapahtuu kuitenkin jotakin uutta, ja odotan kiihkeästi upean kasvimaani satoa (kirjoitti nainen, kirjoittamassaan hyvinkin sarkastinen vire ). Lupausta jo pukkaa esiin mullan alta.
Innostuin istuttamaan porkkanaakin, kokeilumielessä. Löysin vanhan jääkaapin alla olleen puisen sokkelin ja perustin kääpiökokoisen porkkanimaani siihen.





Saatuani siemenet multaan tajusin että tuo sokkeli on vähän hiivatin matala.En edes tiedä mahtuuko täysimittainen porkkana siihen.
Jään mielenkiinnolla seuraamaan millaisia juureksia sieltä tulee ja esittelen mahdollisen sadon teillekkin.

Ensimmäiset villiintyneen ja leikkaustarpeessa olevan ruusupensaan ruusut puhkesivat kukkaan pari päivää sitten. Heiluttelin surutta oksasaksia ja kuskasin sormet verillä oksia sisään maljakkoon.
Tuoksu on mitä ruusuisin.
Myös keltaiset liljat näyttäytyivät.


 




Kesä on todentotta saapunut pihapiirin lisäksi perhepiiriin. Esikoisen hyvä eskarivuosi on ohi, alkoi kesäloma, se viimeinen ennen koululaisuutta. Ihanaa ja kamalaa.

Lapset pyörivät kotona, hilluvat, nahistelevat, kantelevat toistensa tekosista.Ulkona tuulee ja vihmoo vettä.
Välillä viihtyvät hienosti sovussa, keksivät tekemistä ja hyppivät energiaa pois trampoliinilla.Aurinko paistaa ja elämä on laiffii.







Vaikka olen ollut lapsellinen jo seitsemän vuotta, ja noista vuosista monta kotiäitinä, mietin joka kesä milloin loma oikein alkaa. Sitten muistan, ai niin, ei milloinkaan.


Sen jälkeen suon itselleni hetkellisen itsesääli/ marttyyrituokion, kuuntelen kenties hiukan Rammsteinia ja kiroan mielessäni kovaa kohtaloani. Juon kupin kahvia terassilla, greatest mom-mukista.

Toettuani tajuan taas kuinka paljon hyvää minulla oikeastaan on.Miehen lomakin alkaa pian. Ja miten paljon huonommin voisi olla. Ja miten uusi asuinympäristömme on nyt kesällä vielä ihanampi kuin osasin edes kuvitella.





Jokakesäisen tradition mukaisesti saimme viime viikolla tietää uusista terveyshaasteista kuopuksen kohdalla, ja vaikka mistään hengenvaarallisesta ei olekaan kyse se heittää aina hetkeksi raiteiltaan. Edessä on vielä paljon epätietoisuutta, lääkärikäyntejä ja Lastenkilinkkaa (siinä on paikka joka opettaa nöyryyttä ja laittaa ihmisen ongelmat oikeaan perspektiiviin).





Ne on pakko sietää ja jaksaa.Tytön ja meidän.

Ja jaksammekin, kunhan ensin kuljemme, rämmimme, leijumme , hillumme ja kellumme tässä kesässä






2 kommenttia :

  1. Hyvä postaus ja kauniit kuvat. Kaikkea hyvää teille.
    Osallistu kastehelmi kakkuvati arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Aurinkokujalla ja kiitos paljon :) ! Nyt yritän kunnostautua ja osallistua arvontaan. Olen käynyt kyllä katsomassa kivaa blogiasi.
      Aurinkoista päivää sinulle!

      Poista