tiistai 23. elokuuta 2016

R O C K !

On tunnettu tosiasia että elämässä tulee olla rockia.




Toinen lähes yhtä tunnettu tosiasia on että parisuhteessa elävien henkilöiden olisi joskus hyvä viettää aikaa ilman jälkikasvua mikäli suhdetta on sellaisella siunattu.

Jos yllämainitun tarvehierarkian ensimmäinen kohta jää toteutumatta yksilö saattaa joutua elämään elämänsä harmaakasvoisena,näivettyneenä, itsensä ja alkuwoimansa kadottaneena henkisessä Alepan kassajonossa pönöttäjänä.



Jälkimmäisen puuttuessa hän saattaa  parisuhteelleen palatessaan (kun lapsista nuorimmainen on täyttänyt kolmekymmentä) löytää kasan romahtaneita raunioita eikä tehtävissä ole enää muuta kuin raivaustöitä.

Jos kumpikin puuttuu voitte visioida harmaan jonopönöttäjän  haahuilemassa kerran uljaan palatsin  raunioilla Alepan muovikasseineen ja naama ilmeettömänä, murentuneen kivijalan tomussa laahustaen.

EI OLE KAUNISTA KATSELTAVAA!

Nämä skenaariot huomioon ottaen oli aika toimia.

Olen itse ollut aina  raskaanpuoleisen musiikin ystävä vaikka monenlaisesta musiikista löytyy allekirjoittaneelle mieluisaa kuunneltavaa.

Pääsääntöisesti nautin kuitenkin musiikkini painavana, dramaattisena ja pinkeisiin pöksyihin pukeutuneiden pitkätukkien esittämänä.




Kasarivuosina löydetty hevihuuma ei ole haihtunut vaikka Vince Neilin kampauksen jäljittely (Elnettiä jokunen suihkaus tarvittiin häikäisevään lopputulokseen pääsemiseksi ) ,mötorheadin sanoitusten ulkoaopettelu tai kolmipäiväinen festarireissu mudassa möyrien ei enää ole keskeisin elämänsisältö.

Itse musiikilla on kuitenkin edelleen verrattain suuri merkitys.
Mielihyvän lähteenä, tunteiden purkajana, stressin lievittäjänä, voimien kasaajana. Naurattajana ja itkettäjänä.
Muistoina ja mielikuvina.

Olemme mieheni kanssa tehneet yhden yön yli reissun kahdestaan viimeisen seitsemän vuoden aikana. Tämä tapahtui armon vuonna 2013 jolloin odotin kuopusta.

Ajoittain olen ollut kuulevinani irtoavan laastin rasahduksia ja tuntenut ah, sadunhohtoisen parisuhdepalatsimme hiukan huojahtelevan arjen tuulten puhaltaessa pohjoisesta.

Mieheni musiikkimaku on verrattain samankaltainen kuin omani joten irtioton sopi sisältää musiikillistä vihdykettä. Sitä tarjosi kitsastelematta Suomen Jämsä, tarkemmin ottaen Himos,  ja laulu- ja soitinorkesteri Nightwish.
Yövyimme aivan Jyväskylän keskustassa hotelli Versossa.

Lapsille järjestyi huippuluokan majoitus Keski-Suomen serkkujen luota. Pyytämättä. Kaikki sujui hyvääkin paremmin ja kuopuksen ensimmäisestä yökyläilystä jäi mukava muisto.

Kiitollisuuteni on suurta.

Odotin reissuviikonloppua kylmä rinki ahterin alla, peläten että jotakin joka estää sen toteutumisen tulee eteen (se tuuletinefekti! ).
Kyttäsin lasten nenänalusta mahdollisesti näkyvien nuhan ensi merkkien varalta, tunnustelin omasta kurkustani karheuden merkkejä ja pidin kolmannen asteen kuulustelun miehen olotilasta hänen  aivastettuaan.

Kyttäys oli varmasti hyvin hyödyllistä koska pääsimme matkaan.







Sää suosi, mikä on keski-ikäisen, mukaavudenhaluisen ulkoilmarockaajan kannalta hyvin olennaista.
Portilla saatu leima ranteessa, vellovassa vessajonossa, keikan alkua hämärtyvässä elokuun illassa odotellessa oli tunnelma kohdallaan.

Ennen Nightwishiä esiintyneen Arch Enemyn solisti ällistytti.
En ole koskaan kuullut yhdenkään naisen vetävän moista örinäheviä.
You go, girl!


Itse keikka oli elämys.Näyttävä sellainen.
Tulta, huikeita taustakuvia, ilotulitus.
Ja tietysti itse musiikki:Räimettä, mättöä, tunnelmointia ja dramatiikkaa. 
Olin nähnyt Nightwishin edellisen kerran Tampereella vuosi sitten joten tiesin mitä odottaa.
Pettyä ei tarvinnut.







 Lisättäköön vielä että bändin nykyinen solisti Floor Jansen on amatsoni paikallaan.
Energinen, taitava, heittäytyvä ja näyttävä.

Nautin.

Suureksi riemukseni onnistuin bongaamaan meille hyvällä näkyvyydellä varustetun paikan pengermältä.
Mikään ei nosta keski-ikäisen, persjalkaisen metallimamman raivoa enenmmän kuin se että on pakotettu katsomaan kaksimerisen korston hanuria lavashown sijaan.
Kun ihmisellä on pituutta alle 160 senttiä edellämainittu näkymä on tullut tutuksi liian monta kertaa.






Yleisön keski-ikä saattoi hyvinkin huidella lähellä kolmevitosta. Se ei kuitenkaan millään tavoin vähentänyt känniääliöinnin määrää vaikka ihmisen kasvuun uskova optimisti saattaisi niin kuvitella.

Järjestysmiehet- ja naiset saivat hinata hikihatussa ja sarjatyönä kaatuilevaa ja jalatonta, keski-ikäistä rockkansaa pois yleisömerestä. En kadehtinut tuota pestiä. Me fyysisesti aikuiseen ikään ehtineet olemme pääsääntöisesti raskaampaa lastia liikutella kuin rimppakinttuiset teinit.

Herroja ja rouvia hoippui paikanpäällä puolitajuttomina hyvin tasa-arvoisesti.




Oma turnauskestävyyteni oli koetuksella siinä vaiheessa kun yritimme poistua  yhdessä useamman tuhannen kanssarockaajan kanssa.
Kello oli yksi yöllä ja nälkä suunnaton.
Alueelta poistuminen autolla kesti noin tunnin.
Riemumieli hävisi hetkeksi mutta palautui päästessämme Jyväskyläläiselle grillikoskille.Raskaat huvit vaativat raskaat eväät.

En ole ennen syönyt aurajuustoranskalaisia. Kaikilla mausteilla. Varsinkin suolalla.
Klo. 02 ne maistuivat taivaalliselta guormetilta.



Aamulla oli auvoisaa herätä ilman että kukaan herätti, juoda aamukahvit sängyssä, nautiskella hotellitunnelmasta ja siirtyä sitten  aamiaiselle jota nauttiessaan sai vaihtaa ajatuksia sekä puhua lauseensa loppuun.

Vastikään avattu hotelli Verso oli mielyttävä kokemus huoneen synkähköä ja allekirjoittaneen mielestä tylsää visuaalista ilmettä lukuunottamatta.

Erityisesti keinutuolit ja hauskat ja raikkaat viherkasviasetelmat saivat muijan muikeaksi. Suomalainen aamiainen oli todella hyvä.

Parasta oli tietenkin seura.
Omani ja ukonkin.













Päätimme yksimielisesti että teemme seuraavan lapsettoman hurvittelu tai lorvittelureissun jo ennenkuin maapallo on kiertänyt auringon kolmesti.
Ehkä jo ensi vuonna?!

Saapuessamme hakemaan murusiamme toinen heistä käski meidän mennä pois ja toinen juoksi serkkunsa kanssa talon taakse piiloon.

Meitä oli selvästi kaivattu.





2 kommenttia :