torstai 19. tammikuuta 2017

Hyvästi, ystäväni

Minä en ole enää hevosenomistaja.

Kulunut viikko on ollut yksi elämäni vaikeimmista . Olen jättänyt pitkiä jäähyväisiä rakkaalle ystävälleni, toverilleni, terapeutilleni, perheenjäsenelleni.



Pienelle, suurelle hevoselle jonka ihmisenä sain olla niin kauan.
Joka toi mukanaan valtavan määrän iloa, onnea ja elämyksiä.
Joskus se kuskasi minut hulluden rajamaille ja vararikon partaalle. Elämyksiä olivat nekin hetket.

Kahdenkymmenen vuoden yhteinen tie on kuitenkin kuljettu nyt loppuun.
Ystäväni lähti tänään ikivihreille laidunmaille ja vei ison palasen minustakin sinne.
Huikea, suurisydäminen persoona, erikoinen elukka joka rakasti omenoita, tervan makua ja hyvää seuraa.
Ymmärsi puhetta vuosi vuodelta enemmän ja enemmän. Irvisti kameralle kun pyysin.
Se oli hevonen jolla oli paljon ystäviä. En ole ainoa jolle tämä menetys on suuri.







Minä ole itkenyt niin paljon että silmieni aluset ovat rohtuneet punaisiksi, ruttuisiksi pusseiksi. Talvi-ilma ja suolaisten kyyneleiden tulva on tuhoisa kombinaatio koko hipiää ajatellen (vinkkinä mainittakoon, säästäkää suuret surunne suveen!

Viimeisen viikon kuljimme yhdessä tuttuja maastoja, jätimme hyvästit pelloille, metsille. Pimeän luonnon keskellä kerroin ystävälleni vielä monesti kuinka tärkeä se on, kuinka rakas.
Tyhjä tila jonka se jättää tuntuu mahdottomalta täyttää.

Siivutin sille herkuksi ohuita omenaviipaleita joiden syöminen ei olisi kivuliasta huonokuntoisilla hampailla.Niin vanhoilla ja huonoilla ettei hevoseni enää pystynyt syömään heiniäänkään ilman kipua.
Silloin ihmisen pitää päättää, uskaltaa luopua ja kestää tuska. En olisi halunnut päättää, enkä kestää.

Lapset ja mies kävivät jättämässä hyvästit. Viimeiset ratsastukset, silitykset ja pusut.
Sydäntäsärkevää.





Kolmevuotias kyselee joka päivä kuolemasta paljon, yritän vastailla ja samalla itku kuristaa kurkussa.
Ekaluokkalainen on huolissaan voidaanko ihminenkin lopettaa jos purukalusto on päässyt pahaan jamaan.

Viimeisenä iltana kävelimme vierekkäin tutun lenkin. Olin iloinen siitä että hevosvanhukseni lajitoverit olivat jättäneet reitin varrelle poikkeuksellisen suuren määrän jyhkeitä kakkakasoja. Hevoseni haisteli hartaudella läpi jokaisen. Se tonki turvallaan esiin kuivia heiniä hangen alta ja mussutti niitä.Katseli kaukaisuuteen, välillä hieraisi minua turvallaan.
Minä kuuntelin sen askelten narskuntaa lumessa, kuivasin kyyneleitäni takin hihaan ja surin menetykseni suuruutta.

Tänä aamuna ajoin hitaasti viimeistä kertaa tuttua tallitietä pitkin hevosenomistajana. Läpi lumen peittämien peltojen.Niiden samojen joita pitkin laukkasimme yhdessä ja joilla katselimme syksyllä kettuja kuun valossa. Niiden peltojen multaa maistelin kun ystäväni säikähti hanhijengiä ja suistuin holtittomasti satulasta maata kyntämään.
Oloni oli epätodellinen.Ei enää koskaan.

Ennen tutun eläinlääkärin saapumista haen ystäväni ulkoa tarhasta kuten tuhansia kertoja aiemminkin. Huomattuaan minut se hörisee tervehdyksen ja tulee portille vastaan. Olen kiitollinen, toivoin vielä viimeistä, tuttua hörinää ja sain sen.
Itkustani huolimatta yritän pysyä rauhallisena ettei hätäni tarttuisi hevoseen.
Puoli tuntia yhteistä aikaa.





Tallissa ystäväni saa eteensä hiukan heiniä ja viimeiset herkut: kauraa, kuivaa leipää ja omenan-, porkkanan-ja banaaninmakuisia hevoskarkkeja, ihmisystävältä saatuja superherkkuja.Se rouskuttaa ne ahnaasti.
Harjasin sen hännän huolella, ja leikkasin suurimman osan talteen.
Hevoselleni rakas ihminen joka on kuulunut sen elämään vuosia teettää meille jouhista korut.
Ajatus siitä lämmitttää.

Eläinlääkäri saapuu täsmällisesti.Kun näen hänet itkuni ryöpsähtää kunnon vollotukseksi. Myös lääkäriä itkettää hiukan.
Saan koottua itseni ja hevoseni saa rauhoituksen pistoksena omassa karsinassaan, sitten se talutetaan ulos.Paikkaan josta se on helppo siirtää liinoilla autoon joka saapuu noutamaan kun kaikki on ohi.

Rauhoitus tehoaa nopeasti.Ystäväni on aivan raukea, se riiputtaa päätään ja nojautuu minua vasten. Silitän sen otsaa ja poskea, kerron että kaikki on hyvin, ollaan tässä yhdessä eikä kohta enää hampaisiin satu.

Eläinlääkäri antaa huojuvalle hevoselleni nukutusaineen. Se tehoaa muutamassa minuutissa. Maahan kaatuminen tapahtuu pehmeästi, eläinlääkärin ohjatessa sitä päästä kiinni pitäen. Suuri ystäväni makaa kyljellään valkeassa lumessa, minä polvistun sen viereen, silitän ja painan pääni poskea vasten. Kiitän vielä kaikesta, toivotan hyvää matkaa. Kyyneleet eivät lopu.
Kaikki on kuitenkin rauhallista. Eläinlääkäri antaa vielä viimeisen pistoksen joka pysäyttää hevosen sydämen. Se päästää pienen, pörisevän huokauksen, hengittää vielä vähän aikaa. Kaulalta pistoskohdasta valuu hiukan kirkkaanpunaista verta hangelle.

Lääkäri seuraa tilannetta tarkasti stetoskoopilla. Kertoo sitten että sydän ei enää lyö.

Ystäväni on poissa.
Olen iloinen siitä että sain olla vierellä loppuun asti.

Se matkustaa vielä viimeisen matkansa Mäntsälän Lemmikkilehtoon, tuhkattavaksi. Kun kevät tulee aion haudata tuhkat puutarhaan, lähelle meitä, kenties hedelmäpuun juurelle.Istutan siihen jotakin kaunista.

Blogivuoteni on alkanut raskailla aiheilla.
Mutta sellaista elämä välillä on, ja tämä blogi on elämää. Pelkkää synkkyyttä ja murheen laaksossa laahustamista ei  jatkossa ole luvassa, uskallan toivoa!

Silitelkää eläinystäviänne puolestani, ihmiset! Nuuhkaiskaa turkkia ja kertokaa niille kuinka tärkeitä ne ovat. Kaikkine rasittavuuksineen.

     Höpö
     19.6.1992- 19.1.2017





14 kommenttia :

  1. Voi Anna, otan osaa suuren menetyksesi johdosta <3 Ihanasti kirjoitit ystävästäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Etanaelli,ihana oli ystäväni ja suru on suuri!

      Poista
  2. Osanotto suruunne! Kaunis kirjoitus.

    VastaaPoista
  3. Lämmin osanotto. Niin hyvin ovat muistoissa nuo raskaat päivät. Niin hyvin, että tuskin pystyin lukemaan tekstisi loppuun kyyneliltäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna.Ystävän lähtö on raastavaa ja tyhjä tila jonka se jälkeensä jättää valtavan suuri. Osanotto ja voimia myös sinulle 💚!

      Poista
  4. Kauniisti ja sydäntäsärkevästi kerroit ystäväsi viimeisistä hetkistä.Hyvä, että olit kanssaan loppuun asti. Hän oli hieno perheenjäsen. Voimia surun keskelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Airi! Olen itsekin hyvin tyytyväinen siitä että pystyin olemaan vierellä loppuun asti.Tiedän että joillekin jäänyt siitä tilanteesta ikävä ja ahdistava muisto.Omalla kohdallani oli päinvastoin. Iso osuus oli myös empaattisella ja tiöanteen upeasti hoitaneella eläinlääkärillä.Olen ikuisesti kiitollinen hänelle.

      Poista
  5. Otan osaa! Kaunis kirjoitus, ei voinut olla itsekään itkemättä.

    VastaaPoista
  6. Kiitos AnZu,niitä nyt tarvitaan 💚!

    VastaaPoista
  7. Heräsin viime yönä. Aloin räpläämään kännykkää, vaikka tiedän että sitä sinistä valoa ei saisi öisin tuijotella. En käytä Instaa, mutta olen ladannut sen lasten vuoksi. En osaa edes käyttää sitä. Päädyin minulle suositeltuihin tileihin. Yksi kuva sai minut näppäämään. Tili avautui ja siinä oli jonkun blogin linkki. Menin blogiin ja heti tuntui tutulta. Arvaan minkä porukan kanssa olit Hangossa, minä en kyllä ollut silloin mukana �� Luin lisää ja tulin tähän tekstiin. Itkin kun luin. Olen ajatellut Höpöä vuosien varrella ja kaivannut. Höpis oli viimeinen hevonen johon minulla on ollut hevossuhde. Kun perhe-elämältä vähän tokenin, niin yritin ratsastuskoulua. Ei sieltä saa hevosystäviä. Ei ne hevoset edes tykkää siitä hommasta. Höpistä muistelen lämmöllä. Ei päivääkään normaali hevonen ��. Höpiksen elämän alku ei muistaakseni ollut paras mahdollinen, mutta se sai hienon elämän. Hieno heppa ❤ Leena

    VastaaPoista
  8. Hei Leena,
    onpa mukava kuulla sinusta ja oudosta yöllisestä polustasi blogiin 😀!
    Hangon porukka oli juuri se sinullekin tuttu.

    Höpö ehti elämänsä aikana saada monta ystävää ja jättää jäljen monen ihmisen elämään.Ihana kuulla että sullakin lämpimiä muistoja herraan liittyen.Ei päivääkään normaali hevonen- motto piti loppuun saakka 😀.
    Todella kiitollinen olen siitä että sain 20 yhteistä vuotta sen kanssa, se on pitkä aika. Joka päivä kaipaan edelleen Höpöä ja muistelen sitä ❤
    Mukavaa syksyä ja olipa kiva kun laitoit kommenttia!
    T.Anna

    VastaaPoista