Ilon kautta

Maalaiskylän Muija tässä, haloo ihmiset! Liian kauan sitten ovat nakkisormeni viimeksi tanssineet näppäimistöllä blogijenkkaa! Elämä on kieputtanut monenmoisiin pyörteisiin, ahmien tämän muijan ajan ja energian.

Kirjoittamista on ollut ikävä. Päätin että  lopultakin kirjoituspuhteen ääreen päästyäni kirjoitan ilon kautta. Kevyesti, pienistä,  mutta iloisista asioista. Konkreettisista rojuista, rehuista, kenties tarpeettomuudessaan eritttäin tarpeellisista.Niistä arkipäivää nostattavista joita ilman elämä on yhtä pettuleipää ja kirnupiimää.

Iloisia asioitahan nimittäin on, vaikka viimeaikoina on tullut polskittua tummissa, raskaissa vesissä . Olen kiskonut teidätkin, arvoisat lukijani, surullisille unitiretkilleni mukaan mutta tänään on tahti toinen!

Vastustan kiihkeästi pakkopositiivisuutta. Ihmisen on saatava olla myös tummien vesien tulkki. Negatiivinen, hapan, surullinen ja vihainen kun tarvetta ilmenee, tai ei  hyvä hytise. Ja sitähän ilmenee jos ihminen on ylipäätään elossa.

Oman ja lähiympäristön hyvinvoinnin kannalta voi kuitenkin välillä olla paikallaan pysähtyä myös ilon äärelle.Tämä viisauden kultajyvänen mielessäni ryhdyin vartavasten miettimään viime aikojen iloja.
Niitä jotka ovat kutkuttaneet vatsanpohjaa ja nostaneet hymyn allekirjoittaneen ruttunaamalle.

Esimerkiksi

KEVÄINEN JOULULAHJA

joka suvaitsi saapua elämääni sulostuttamaan Amerikan mantereelta asti, tehtyään matkaa reilut kolme kuukautta. Aviomieheni oli tilannut pukinkonttiin ajatukseltaan upean (esteettiseltä arvoltaan kenties hiukan kyseenalaisen mutta en lähtisi valittamaan) Tyttökullat-mukin.Maaliskuisena päivänä yllätys oli riemukas, ja mukikokoelmani ( josta lisää täällä) sai kaipaamansa jenkkivahvistuksen
Kyseinen tv- sarja on toiminut jo vuosia allekrjoittaneen mielenterveydellisenä ensiapuna, syystä joka jää itsellenikin hämärän peittoon.Uhkeat olkatoppaukset, räikeät värit ja vosun, idiootin ja miehekkään opettajanaisen hassunhauskat seikkailut 80-luvun Miamissa laittavat asiat kohdalleen.

Kun kriisi iskee kaivetaan esiin kaikki tuotantokaudet, ja tästä eteenpäin myös muki johon Pommac light- limonadijuoma jäillä kaadetaan.
 ( Olen muuten ratkaissut Dorothyn aina käärittyjen hihojen arvoituksen : naisen kädet ovat niin pitkät kaikki hihat ovat liian lyhyitä, ja niiden käärimisellä viekkaasti peitetään tämä tosiseikka).

THANKYOU FOR BEING A FRIEND Dorothy, Blanche, Rose, Sophia, Ukko ja Pukki!

KUKKEITA REHUJA

Havaitsin terapiapuotini Villa Nokkosen fb-päivityksestä pioneiden saapuneen. Kyllä PIONEIDEN! Siinä on kasvi joka antaa läsnäolollaan ihmiselle lupauksen paremmasta.
Noudin aikailematta kimpun ja kotona toljotin pöydälle suurella pieteetillä asettelemiani pinkkejä  pioneita suu pullaa jauhaen.Aurinko paistoi sisään enkä ajatellut mitään.
Se oli erittäin hyvä ellei täydellinen hetki ( jonka täydellisyyteen toki myös vehnänisulla oli oma osuutensa).

Pian saapuivat myös ruukkukielot, enkä aikonut olla ilman.
 Kielossa on jotain hiukan rappioromanttista, se tuo mieleen hylätyt pitsihuvilat, sammaloituneet hautakivet ja usvaan kietoutuneen kesäöisen metsän.
Asetin kieloni rustiikkiseen ruukkuun ja tunnelmoin käsivarret kananlihalla kieloa nuuskien.
Ikävä kyllä kaunokainen rapistui melko hoivissani melko nopeasti.

Hain puutarhasta keittiön ikkunalaudalla myös omenapuun oksan, toiveena saada siihen ensin lehdet ja ties vaikka kukatkin. Vaihdan pulloon joka päivä lämpimän veden, kuulemma se edistää asioita.
Kauniit, hennonvihreät ehdet ovatkin nyt auenneet ja kukkien suhteen elän toivossa.
Halpaa iloa!
Seuraavaksi käyn riipimässä pihakoivusta pari oksaa sisään toivoa tuomaan.

RUOSTEINEN HÄKKI JA PAIKKA PILLEREILLE

Koska olen kovan luokan kirppishöylä hyvät löydöt saavat pulssini kiihtymään ja sieluni laulamaan.Viime aikoina olen tehnyt kaksi mahtilöytöä: lääkekaapin 50-luvulta ja lintuhäkin mahdollisesti samalta aikakaudelta.
Kumpikin esine huusi nimeäni kuuluvasti.

Eksyin jokin aika sitten kirppistapahtumaan Järvenpäähän, Vanhalle Suksitehtaalle.
Paikka oli kiinnostava, vaikkakin aika pieni, ja visiteerauksen arvoinen jos sattuu suunnalla pyörimään.Seuraavaan siellä järjestettävään kirppistapahtumaan aion ehdottomasti hankkiutua.Tällä kertaa kohtasin siellä Elämäni Lääkekaapin, ja sille oli jopa todellinen tarve. Kaappi näyttää vessan seinällä pönöttäessään liikuttavan jämäkältä, ja rehelliseltä, siltä että sen uumenista löytyy varmasti apu vaivaan kuin vaivaan. Hajusuolaa ja karvasvettä ainakin.

 

Lintuhäkki taas odotti minua kuinka ollakkaan, Villa Nokkosessa. Se on sopivan ruosteinen ja tipun juomakuppi on oikeaa posliinia!  Need I say moore, kuten britti tässä tilanteessa toteaisi.
Häkki pääsi paraatipaikalle olohuoneeseen ja sai uumeniinsa viherkasvin ja pari munaa.

HEVONEN KUIN MIKKO ALATALO

Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä ilonani oli posteljoonin tuoma liikuttavaa postia sisältänyt kirjekuori. Sen sisältä löytyi upea, tuttavani lapsen ajatuksella työstämä muotokuva edesmenneestä, päivittäin kaivatusta kavioeläimestäni.
Kuvassa Höpö käyskentelee kesälaitumilla, sonnustutuneena sinisankaisiin silmälaseihin kuin Mikko Alatalo.Taivas on sininen ja kukat kukkivat.
Olen varma että sinisankaisten okulaarien ansiosta Höpö löytää ikivihreillä niityilläkin ne kaikkein mehevimmät apilat ja tuoreimmat ruohonkorret.

Mulla ei tänään ollut muuta. Paitsi että viettäkää hieno viikonloppu ilon kautta, ihmiset, ilon kautta!


Terveisin,