Yksin kotona

Minä olen yksin kotona. Pidempään kuin tunnin, kaksi tai kolme. Olen yksin yhteensä viisikymmentäneljä (54) tuntia.

Vastaava tapaus oli muistaakseni vuonna 2008 jolloin olin yksin kotona noin vuorokauden. Oikeastaan en ollut silloinkaan ihan yksin sillä odotin esikoista.

En ole koskaan ollut erossa kummastakaan lapsestani yhtä yötä pidempään.
Nyt saattaa olla korkea aika.
Perhe on säätänyt ja säheltänyt itsensä junaan ja matkannut sukuloimaan Keski-Suomeen.
Minut on unohdettu kotiin yhdessä tuliaiskassin kanssa.
Aion sekoilla (= valokuvata, puhua yksinäni, laulaa pahalla äänellä) , kuunnella musiikkia fiiliksen mukaan, ikävöidä vähän ja syödä roskaruokaa.
Niin kuin vain keski-ikäinen täti-ihminen voi.

Jos murtovarkaat saapuvat väännän heidät silta-asentoon ja heitän kenkäkomeroon itkemään.
En ehkä näytä yhtä söpöltä kuin Macaulay Culkin.

Homma on alkanut hyvin.
Kun rakkaitteni selät loittonivat kohti junaa josta he olivat vähällä myöhästyä ( kylmä hiki kihosi otsalleni pelkästä ajatuksesta) kaasutin kohti Mc Donaldsia, ihan vain siksi että teki mieli.

Pyörähdin myös kirppiksellä enkä turhaan: löysin upeat, hamam-tyyliset vanhat käsi/keittiöpyyhkeet hintaan 1e/kpl.
 Joku oli silittänyt ja viikannut ne niin huolella että harmittaa koskea (totesi nainen joka ei silitä koskaan.Esikoinen kysyi 5-vuotiaana mikä tuo on nähtyään silitysraudan).
Wrightin veljesten lintuaiheiset opetuskuvat sykähdyttivät myös. Yksin ollessani ehdin vatuleerata ja pähkäillä niille sopivia kehyksiä ja sijoituspaikkaa.

Mahdollisesti odotan miestä poraa ojentaen kun hän saapuu kotiin hurjasti virkistyneenä lasten kanssa tehdystä rentoutumisreissusta.

Tartuin heti palattuani toimeen ja raivasin alakerran järjestyksen tilaan.  Pois näkyvistä ajelehtivat lelut, lehdet ja astiat.
Ah sielu ja silmä levätä saa.
Tuntuu pysähtyneeltä ja samalla helpottavalta kun tavarat pysyvät paikoillaan eikä lattioille ilmesty rojua.

Koti on hiljaa. Todella hiljaa.Liian hiljaa? EI LIIAN HILJAA VAAN SOPIVAN, IHANAN, TÄYDELLISEN HILJAA! NAUTI, NAINEN, karjuu sisäinen järki-ihmiseni.

 Nautin, NAUTIN, mutta samalla pieni kaiho ja tyhjän tunne hiipii sisuksiin. Mitähän Jyväskylän suunnalla puuhataan? Onkohan kuopus aivan poikki kun ei junassa päiväunia ottanut? Ei kai esikoinen ikävöi serkkunsa luona yökyläillessään? Laittaako mies tytölle aamulla leggingsit jotka eivät TODELLAKAAN sovi yhteen paidan kanssa ? (jos laittaa niin luojan kiitos minun ei tarvitse olla näkemässä ).

Se on suo siellä ja halvatun vetelä täällä. Kenties tiedät tunteen: yksin olo on upeaa, luksusta, kaivattua, toivottua. Täysin yksinäiseen tilaan ei kuitenkaan enää vanhemmaksi tultua ole pääsyä.  Lapset kulkevat aina mukana. Niin kuulukin olla.

Mies laittaa kuvaviestin jossa kuopus pitää sylissään muutaman kuukauden ikäistä vauvaserkkua.
Liikuttavuuspisteitä miljoona,allekirjoittaneelle puskee tippaa silmäkulmaan.

Tässä vaiheessa Spotify auttaa. Olen laatinut Yksinäisen Muijan soittolistan ja Beastie Boysin Fight for your right (to party) laukaisee tilanteen.

Soittolistan alkupää on tällainen (vinkkinä siltä varalta että sinutkin jätettäisiin yksin kotiin. Cheekiä kuuntelemalla et selviä)

1. Led Zeppelin- Kashmir
2. Apulanta- teit meistä kauniin
3.Megadeth- Symphony of destruction
4.Battlebeast- Touch in the night
5.Eläkeläiset- Humppalaki
6.Metallica-Harvester of sorrow


Puutarha on kaiken lomailun lomassa jäänyt viime aikoina turhan vähälle huomiolle. Vaeltelen katsomassa mitä sinne kuuluu.
Rikkaruohoja kuuluu.

Myös omenat, viinimarjat ja vadelmat ovat kohta kypsiä ja näyttävät kauniilta.
Porkkanamaatani sen sijaan ei voi sanoa kovin kauniiksi. alimittaiseen lootaan on noussut ehkä kolme melko kituliaan oloista porkkanan naattia! Nyt on oikea hetki puutarhurin nostaa ylpeänä satoaan!

Odotan maasta nousevan pienen mutta napakan, muhevan, porkkanan. Kuten voitte kuvista todeta ei noussut ihan sellaista.
.
Lehtipersilja suorastaan rehottaa, ruohosipulin kasvu on ollut hiukan vaisumpaa. Molempia on käytetty kesän mittaan paljon, ja lapset popsivat niitä mielellään suoraan suuhunsa.

Istuttamani lupiinit kukkivat nyt, kolme myöhäistä  kaunokaista. Ensi kesänä varmasti ainakin neljä.

Illan hämärtyessä laitan kynttilöihin tulen, mutustelen toffeeta ja kuulen kenties kulkijan rajan takaa : pihapolulta kuuluu askeleita ja kahinaa mutta ketään ei näy.
Peura tai peikko, senkun kuljet kunhan et tunkeudu tilaani !
Ei tunkeutunut.

Hiljaisuudessa talovanhuksen jutustelun kuulee selvemmin. Se napsuttelee, narahtelee, kopsauttelee.
Kertoo tarinaansa täällä eletyistä elämistä.

Aamulla nukun kymmeneen ja herättyäni kurkistan lasten huoneisiin. Siistiä ja hiljaista!
Soitan miehelle joka kertoo kuopuksen nauttivan suuresta sukulaisten määrästä ja maiseman vaihdoksesta suuresti,
Saan kuvaviestin jossa esikoinen poseeraa naama loistaen serkkunsa kanssa HopLopissa.

Kaikki on kohdallaan!

 

Yksin oleminen alkaa muuttaa perspektiiviäni meneillään oleviin asioihin. Huomaan etteivät
 ongelmat tunnu niin isoilta ja ratkaisut vaikuttavat helpommilta.
Mietin myös sitä että monelle yksin olo on normaali tila. Jos yksin elävä viettää muutamia päiviä tiiviisti toisten kanssa seuraako kenties samanlainen perspektiivin muutos käänteisenä? Ja toisaalta ikävä omaan rauhaan, samalla nautinto toisten ihmisten seurasta.

Tajuan etteivät tilanteet ole suoraan verrannolisia. Osa ihmisistä ei ole yksin omasta tahdostaan, perhe ja parisuhde sen sijaan ovat aina omia valintoja.
Haluan olla kiitollinen siitä että olen saanut mahdollisuuden valita.

Se tuntuu jotenkin helpommalta kuin yleensä kun perhe on muutaman sadan kilometrin päässä.

Nauttikaa viikonlopusta ihmiset, yksin, kaksin tai miten vain !